Hae tästä blogista

26.9.2015

Seppo Hovia ja mökittelyä...

Torstaina osallistuttiin Seniorien kuukausitilaisuuteen, mihin esiintyjäksi oli saatu Seppo Hovi. Seppo piti todella mielenkiintoisen esitelmän suomalaisen iskelmämusiikin vaiheista ja olemuksesta viiime vuosituhannen alkupuoliskolla. Soitteli välillä haitaria ja pianoa sanojensa tueksi. Seppo kertoi tarinoita sen ajan musiikin vaikuttajista  höystäen hurtilla huumorilla  suomalaisen musiikin vaikutuksesta sodan aikana. Sepon esitystä oli saapunut kuuuntelemaan täysi salillinen Melankärkeen.
Sitten taas mökkeiltiin. Syksyn puuhiin kuuluva karpaloiden keräily onnistui yli odotusten. Marjoja ja isoja sellaisia löytyi kolmessa tunnissa kymmnen litraa. Siinä on terveellistä pureskeltavaa tulevaksi talveksi. Hirvikärpäsiä ei tavattu yhtään koko retkellä.
Uimavesi oli laskenut jo 12 asteen tasolle ja virkisti mukavasti saunasta käsin nautittuna. Mökin talvikuntoon laittoa aloiteltiin lehtien putoamista odotellessa.




21.9.2015

Jääkiekkoa ja perunananostoa...

Tyttärenpoika Olli pelaa SM-sarjassa B-nuorissa jääkiekkoa HPK paidassa. Lauantaina oltiin seuraamassa peliä Hakametsässä Tampereella Tapparaa vastaan.  HPK voitti jännittävän ottelun vasta voittomaalikilpailussa 4-5. Sunnuntaina pojat ottelivat kotihallissaan  Hämeenlinnassa SaiPaa vastaan ja voitto tuli 3-0 lukemin. Oltiin tätäkin matsia seuraamassa. Täytyy todeta , että tuossa sarjassa mennään melkoisella vauhdilla ja innolla fyysisiä kontakteja ottaen. HPK on aloittanut sarjan mainiosti ja on tällä hetkellä toisella sijalla sarjassa. Bluus Helsingistä on sarjan kärjessä tällä hetkellä.

Kesän perunasato tuli korjattua mökillä. Kahdeksan jääkaapissa itänyttä perunaa sai olla mullassa Juhannuksesta asti ja ilman kukkimista valmistuivat nostettaviksi . Taisi niitä olla parisen kiloa yhteensä ja olivat kauniita, puhtaita sekä erinomaisen makuisia. Perunanviljely taitaa olla oikea laji meikäläiselle. Sipulinviljely saa unohtua, kun siitä ei tule tuotteita enempää kuin on maahan istuttanut.

Täällä kaatui Saipa lauantaina
Perunapelto ennen nostoa
Kauniita perunoita  ja eri lajikkeita.
Pelto noston jälkeen...

Monen pikkupojan unelma-ammatti?






Sienikasvustoa mökillä Seitikeitä?

14.9.2015

Taas on reilu viikko mennyt edellisestä kirjoittelusta...

"Kesäistä syksyä" on iloksemme pidellyt kotvan aikaa. Yöt ovat pimeitä ja kylmiä. Aamut sumuisia ja kosteita, mutta iltapäivllä aurinko on lämmittänyt mukavasti.

 Klapit on siirretty liiteriin. Puolukoita on noukittu metsästä lähes 40 litraa ja karpaloiden kypsymistä odotellaan. Ihan mukavasti näyttää karpaloitakin  tulevan. Kesäkatos rannasta on purettiin eilen ja Tarja on ollut kukkamaiden uudistamisen kimpussa. Nurkkiin kertyneet jätteet roudattiin Pälkäneen jäteasemalle.

 Kalastusta kahdella verkolla  yritin kolme päivää , mutta kovin huonoin tuloksin. Saatiin sentään kolme ahventa paistipannulle.

Säitä pidellessä

Paavo-Waari

Perunat on vielä nostamatta

Syksyn kukkaloistoa mökillä

Ruusut kukkii parhaillaan.

Tässä lisää

Äitienpäiväruusu innostunut kukkimaan

Pimeää on yöaikaan... mökilläkin

3.9.2015

Syksyä vaan kaikille lukijoille...

Muutama päivä syyskuuta jatkuivat kesäkelit, mutta sitten se alkoi ... syksy. Lämpötilat laskivat kerrasta, sateet ukkosineen ja tuulineen ilmestyivät ulkoilijoiden ja mökkiläisten iloksi (=harmiksi).

Toinen selkeä syksyn merkki on talviharrastusten aloittaminen. Tiistaina aamulla aloitin Hiirikerhon istunnot Valkeakoski Opistolla ja tänään jumpattiin Naakan koululla voimalla seitsemän miehen. Tulevana sunnuntaina on sitten vuorossa lentopalloon osumisharjoitukset .

Mökilläkin on vielä puuhia kiireeksi asti jäljellä. Vuoden pinossa ulkona kuivamassa olevien klapien siirto liiteriin, puolukoiden ja karpaloiden keräilyt talvea varten ja lopuksi mökin laitto talvikuntoon. Laivasto pitää myös nostaa telakalle, ennen jäiden tuloa.

Toiveissa on kuitenkin pitkä lämmin syksy... lumesta ja pakkasista ei niin väliksi.

Tässä vielä muutamia kuvia jutun jatkoksi menneeltä kesältä.


Arvatkaapa mistä tällainen matto löytyy?

Näkymät olivat ...

...tällaisia

Olusilla pikkuveljen kanssa ko paikassa.
Sama paikkakunta, mutta alempaa kuvattu.

31.8.2015

Mahtavat "venetsialaiset"

Parempaa säätä kuin venetsialaisten aikaan oli ei voi toivoa.

Peilityyni järvi, täyskuutamo, nuotioita, kyntilöitä , ilotulituksia ja Wellamon risteily juhlavalaistuksessa  mökin editse . 

Lisäksi mukana olivat tyttäret ja toinen koko perheen voimin.
Saunottiin  ja käytiin kesälämpimässä järvessä uimassa hyvissä ajoin.

Asian viimeisteltiin maittavalla rapupitoisella myöhäisilallisella ulkona mökkiterassilla.

Oli mahtava meininki. Kiitos kaikille mukanaolleille.

Paavo-Waari




Wellamo juhlavalaistuksessa

Valoa yössä

Oma nuotio

Jätkänkynttilä sytytettynä

Yö valoja....

Venetsialaistunnelmissa

28.8.2015

Juhlia takana ... ja edessä

Vuosittaiset rapujuhlat läheisten kanssa vietettiin Eerolassa viime lauantaina  perinteisin menoin. Aurinko paistoi ja tarjoomukset maistuivat.

Kiitokset isäntäväelle.




Seuraavana päivänä risteiltiin Tarjan kanssa Tallinnaan 45 v hääpäivän merkeissä. Nopsaan on yhteinen aika kulunut .


Sää Tallinnassa OK


Jonkinlainen selfiekuvakin saatiin aikaiseksi.

Edessä on sitten kesäkauden päättäjäiset ts Venetsialaiset Hausalossa. Odotellaan Wellamon purjehdusta hyvässä seurassa mökillä...mutta siitä sitten lisää seuraavalla kerralla.

Paavo-Waari

17.8.2015

Kesäloma...synttärireissu Kempeleeseen

Pitkästä aikaa otettiin auto alle ja huristeltiin läpi eteläisen Suomen. Aiheena olivat nuoremman veljen käynti Mexikosta Suomessa ja hänen tyttärenpojan  3-vuotispäivät Kempeleen maisemissa. Tarja ja velimies (Pancho-vaari ) olivat mukana.

Silja Joonan isosisko taiteilee

Sankari mielipaikassaan

Veljekset potretissa

MITÄHÄN LÖYTYY??

PÄIVÄN SANKARI  JOONA 3V ÄIDIN AVUSTAESSA TOIMITUSTA
Ajeltiin Sitikalla Vaasatietä pitkin Ähtärin ja Keskisen kyläkaupan kautta Oulaisiin tapaamaan aluksi pikaisesti Pike-serkkuamme. Serkku oli hiljakkoin täyttänyt 70v ja muuttanut puolisonsa kanssa juuri uuteen kerrostaloasuntoon .

Sitten jatkoimme Kempeleeseen näitä pikku Joonan 3v päiviä viettämään. Joona on automiehiä ja lahjaksi antamamme nivelbussi piti ottaa unileluksi illalla nukkumaan mentäessä. Juhlissa tapasimme vanhoja tuttuja  vuosien takaa ja tunnelma oli sen mukainen.

Kahden yön jälkeen palasimme kotikonnuille Keuruun kautta, jossa käväsimme Maija- serkun luona. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa muissakin merkeissä kuin vain hautajaisissa. Maija haeskeli uutta asuntoa Jyväskylän alueelta.

Ajokelit olivat hyvät koko ajan ja puhelimen navikaattori (IPhone Tarjan käsissä) ohjasi matkaa mennen tullen.

Kiitti kaikille serviiseistä pysähdyspaikoissa ja myös matkaan osallistuneille

Kotona taas
Paavo Waari