Hae tästä blogista

21.8.2019

Elokuun puoliväli ohitettu...

-Säätietoa aluksi menneestä ajasta. Heinäkuun loppu ja elokuun alkupuolen säätilat ovat vaihdelleet kylmästä pohjoistuulesta auringonpaisteisiin tyyniin päiviin...pitkiä samankaltaisia jaksoja ei ole tänä aikana ollut tarjolla. Palohälytysvaroitus on ollut kuitenkin ajankohdan avainsana, vaikka paikallisia sadekuuroja on esiintynyt varoituksetta...yritän kertoa , että erilaisia kelejä on piisannut totuttua nopeammassa tahdissa esiintyen. Nyt kuitenkin on palohälytystila ohi ja tulevat venetsialaiset saataneen viettää kokkotulien loisteessa.


-Kalastus on jäänyt mökillä vähiin lukuunottamatta muutamien vierailijoiden "hybridi" retkiä sähkömoottoriveneellä...saalista saivat vähemmän kokemuksen vastaavasti lisääntyessä.

-Kulttuuriharrastuksia on toki kesään mahtunut. Juuso-näytelmä Jämsässä seniorien kyydissä oli kylmästä ilmanalasta huolimatta mieleenpainuva tapahtuma mahtavan Juuso-esittäjän ja kondolikohtauksen osilta.


-Ravustuskausi jäi melkein lähtökuoppiinsa...merroista tuli 14 keitettävää ja katiskasta lisää kahdeksan saksiniekkaa...pakkasessa on nyt syömistä odottavia rapusia siis 22 kpl ja merrat nostettu varastoon.

-Nuorin lapsenlapsista Jerry pääsi ripille elokuun alussa. Konfirmaatio tapahtui  Sääksmäen kirkossa Pappilanniemessä heinäkuussa pidetyn musiikkiriparin jälkeen. Juhlat runsaslukuisen osallistujien seurassa pidettiin kotona...kiitos järjestelijöille vielä.



-Ulkomaanmatkailu kesän aikana jäi kolmen päivän matkaan Riikaan  Silja Europalla. Matkakeli oli kohdillaan koko ajan. Tutustuminen Jurmalaan auringonpaisteessa oli hieno kokemus..Jurmalaa voidaan syystä pitää Itämeren Rivieerana (vaikken ole koskaan käynyt ko paikassa).

Tangokuninkaat Hallikainen ja Maunuksela
matkassa mukana

Pakolliset selfiet hytissä


Riikassa rakennus, melkein kuin Dubaissa




Itämeren Rivieran JURMALAN rantanäkymä



Entisiä kansakoululaisia
Johtajaopettaja 





















-Huipputapahtumiin kuului elokuun alkupuolella Kokemäellä entisen Haavasojan kansakoulua käyneiden kolmas tapaaminen. Taustatietona Haavasojan kansakoulun toiminta päättyi 51 vuotta sitten 1968. Tapaamiseen oli saapunut yli 50 entistä koululaista ja mukana oli vielä koulun viimeinen johtajaopettaja iältään vähää vailla 90:nen. 



-Pikkuveli Mexicosta on ollut myös liikkeellä Suomessa vaimonsa kanssa heinäkuun puolivälistä alkaen. Matkoja ovat tehneet sukulaisten luona ympäri maata aina Ruotsissa asti. Nyt on menossa Eurooppakierros Berliinistä käsin.


Warvillan Venus

-Syksyn satoa vielä lopuksi...puolet mökin perunamaasta on korjattu talteeen...maasta löytyi Warvillan Venukseksi nimetty siikliperuna...ja satokin osoittautui runsaammaksi kuin vuosiin.

-Syksy alkaa painaa päälle ja harrastukset alkamassa edellisvuoden mallin mukaisesti...hiirikerho, digikerho, lentopallo ja seniorijumppa...

Hyvää syksyä blogin uskollisille seuraajille..

Paavo-Waari




5 kommenttia:

  1. Meillä n.54 rapua milloin on rapujuhlat t.mamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on 22 rapua pakkasessa...ei suunnitelmia juhlista toistaiseksi

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sirli.iskikö itsesensuuri vai miksi kommenttisi on poistunut, ennenkuin ehdin sitä nähdä?

      Poista
  3. Testaan tässä punaisen alleviivauksen esiintymistä kommentissa...ei näytä ilmestyvän...ts sirlin ongelma ei selvinnyt...ehkä kyseessä oikeinkirjoituksen tarkistus muulla kuin suomen kielellä. Selviteltävä miten asian voi korjata?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Hyvää päivänjatkoa ja terveisiä tutuille.