Hae tästä blogista

27.6.2019

Lämpimin Jussi miesmuistiin...

-Hausalon saaressa mökillä juhlakelinä ajoittain tuulinen, mutta sateeton ja lämmin Juhannus pitkästä aikaa. Metsäpalovaroitus Pirkanmaalla tuntui liioitetulta turvallisuustoimelta ainakin meidän alueella. Vettä oli sadellut  ennen Jussia enemmän kuin runsaasti ja maasto oli kauttaaltaan märkää ja vähintäin kosteata. Perinteisen rosvopaistipoteron pohjalla lillui vettä.

-Pelastuslaitos kävi sammuttamassa aattoiltana Laajankärjessä (Hausalosta länteen salmen yli) luvattoman kokon ja poliisi oli saapunut myös paikalle. Onneksi ajelivat meidän paikan ohi.




Aamutunnelmaa juhannuspäivänä
-Rosvopaistit jäi tänä Jussina paistamatta...lohifileet toki paistettiin uudessa kaasugrillissä ja uudet perunat valmistuivat grillin sivulevyllä.

Uusi kaasugrilli testauksessa
Osallistujia katetun terassin pöydän ääressä
Niskahierontaa...


-Saunottiin perinteisesti joka päivä ja käytettiin Timon valmistamaa perinnevihtaa. Naapuri hankki luonnonsuojelualueen ulkopuolelta juhannuskoivut laiturien pieleen perinteisesti. Aattona naapurien saatua omat vieraansa nukkumaan otettiin yhdessä "kokkokentällä" kuoharit.
Juhannus on ohi tältä kesältä!

Bella juhannuskoivun katveessa majakan vieressä.



Tilannekuvaa kisasta.


















-Hevosenkenkäkisa suoritettiin kaksipäiväisenä otteluna paras viidestä periaatteella. Timolle lankesi taas mestaruus tosi tiukkojen erin jälkeen 3-2 voitoilla. Onnea mestarille.

-Kiitos kaikille juhliin osallistuneille ...mukavaa olemista ja  perinteitä tuli ansiokkaasti vaalittua.


Yksinäinen kuikka mökkirannassa 


Kesää on vielä jäljellä...jatkukoon samaan malliin kuin on alkanutkin, niin saadaan hyvät muistot kesästä 2019.

Paavo-Waari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Hyvää päivänjatkoa ja terveisiä tutuille.