Hae tästä blogista

27.6.2019

Lämpimin Jussi miesmuistiin...

-Hausalon saaressa mökillä juhlakelinä ajoittain tuulinen, mutta sateeton ja lämmin Juhannus pitkästä aikaa. Metsäpalovaroitus Pirkanmaalla tuntui liioitetulta turvallisuustoimelta ainakin meidän alueella. Vettä oli sadellut  ennen Jussia enemmän kuin runsaasti ja maasto oli kauttaaltaan märkää ja vähintäin kosteata. Perinteisen rosvopaistipoteron pohjalla lillui vettä.

-Pelastuslaitos kävi sammuttamassa aattoiltana Laajankärjessä (Hausalosta länteen salmen yli) luvattoman kokon ja poliisi oli saapunut myös paikalle. Onneksi ajelivat meidän paikan ohi.




Aamutunnelmaa juhannuspäivänä
-Rosvopaistit jäi tänä Jussina paistamatta...lohifileet toki paistettiin uudessa kaasugrillissä ja uudet perunat valmistuivat grillin sivulevyllä.

Uusi kaasugrilli testauksessa
Osallistujia katetun terassin pöydän ääressä
Niskahierontaa...


-Saunottiin perinteisesti joka päivä ja käytettiin Timon valmistamaa perinnevihtaa. Naapuri hankki luonnonsuojelualueen ulkopuolelta juhannuskoivut laiturien pieleen perinteisesti. Aattona naapurien saatua omat vieraansa nukkumaan otettiin yhdessä "kokkokentällä" kuoharit.
Juhannus on ohi tältä kesältä!

Bella juhannuskoivun katveessa majakan vieressä.



Tilannekuvaa kisasta.


















-Hevosenkenkäkisa suoritettiin kaksipäiväisenä otteluna paras viidestä periaatteella. Timolle lankesi taas mestaruus tosi tiukkojen erin jälkeen 3-2 voitoilla. Onnea mestarille.

-Kiitos kaikille juhliin osallistuneille ...mukavaa olemista ja  perinteitä tuli ansiokkaasti vaalittua.


Yksinäinen kuikka mökkirannassa 


Kesää on vielä jäljellä...jatkukoon samaan malliin kuin on alkanutkin, niin saadaan hyvät muistot kesästä 2019.

Paavo-Waari

9.6.2019

Johan oli ukkosmyrsky Koskissa...

-Sääennusteet ennustivat ukkosta ja myrskypuuskia sekä runsaita sateita ...ja saatiinhan niitä. 

-Aamupäivällä koettiin jo autossa kauppareissulla ensimmäinen ukkos-sadekuuro..ikkunapyyhkimet eivät meinanneet nopeasti pyyhkimälläkään ehtiä ja kadut lainehti vedestä...tätä kesti ehkä varttitunnin ja päivä alkoi paistaa.

-Meidän piti lähteä mökille iltapäivällä veneellä ja ehdin jo lastata Bellan mökkitarvikkeilla. 

-Muutama mökkikuva väliin tältä keväältä

Joutsenet toi jälkeläiset näytille ..ruokailu menossa


Ylvästä menoa mökkirannassa

Kukkaloistoa

Yksi auringonlaskukuva
























-Nousi uusi ukkosmyrsky...jyristeli ..vettä tuli kaatamalla ja rakeet pomppivat ikkunalaudoilla..kesti ehkä puolisen tuntia ..pieni tauko ja sama alkoi uudestaan..sama kolmannen kerran.

-Seurahuoneenkadun viemärit eivät ehtineet vetää kaikkea vettä ja vesi alkoi tulvia ajoluiskan kautta alakerran autohalliin. Sielläkin pumput painoivat vettä eteenpäin voimiensa mukaan, mutta pinta hallissa nousi ja nousi. Seurahuoneenkadun kautta kahlanneet autot lisäsivät luiskan kautta virtausta autohalliin. Hallin oven alareuna taipui sisäänpäin. Hiukan alkoi tilanne  huolestuttaa  ja ajatukset Sitikan pelastamisesta tuli mieleen. Vettä hallissa lattialla oli pahimmillaan15-20 cm. Yritin soitella huoltoyhtiölle pariin kertaan, mutta tuuttasi varattua koko ajan. Ilmeisesti olivat asiasta tietoisia ja liikkeellä tilanteen  tiimoilta?


Videokuvaa autohallista

Oven alareuna taipui sisäänpäin


-Onneksi kuurot pitivät välillä pientä taukoa ja vedet ehtivät välillä laskea. 






-Kuulin, että Terveyskeskuksessa oli vesitulvia sisätiloissa ja palokunta pumppauspuuhissa yli 30 kohteessa.

-Onko tämä sitä ilmastomuutosta vai mistä on kysymys? Vastaavaa myrskyä ei ole vastaan ennen tullut Suomen olosuhteissa.

-Säätiedotukset pitivät paikkansa melkoisen hyvin aikatauluineen...tosin päättyminen vei tunnin verran pidempään..

-Tällainen kesä on aluillaan...ei tarvitsisi olla ihan noin vaihteleva ...vedenpinta järvessä on nyt palautunut kohdallaan alkukevään tilanteesta.


Tilanne rauhoittui yöksi (Minden ottama kuva klo 01.)
-Hyvää kesää blogin seuraajille...mielenkiintoisesti on suvi alkanut.

Paavo-Waari