Hae tästä blogista

11.3.2019

Talvitapahtumia

-Talven selkä taittui ja korkeat nietokset laskivat vauhdilla vesisateissa ja lämpimän ilmanalan ansiosta.

-Jäiden lähtö järvissä oli lähellä, mutta kipakat pakkaspäivät korjasivat tilanteen. Jäällä liikkuminen on nyt mahdollistunut helpoksi. Pieni kerros lunta ja kovaa jäätä alla puolisen metriä. Mitä parhain potkukelkkakeli tai retkiluistinkeli (jos olisi käytössä).

-Parit pilkkireissut on takana. Pilkkikisat Valkeakosken Invalidien järjestäminä ei mennyt kohdaltani kovin  hyvin ja jäin 740 gramman saaliilla palkittujen ulkopuolelle. Tarja sai kuitenkin naistensarjassa suklaalevyn palkinnoiksi. Kelit jatkuvat ja ehkä tulee vielä käytyä kokeilemassa kalaonnea. Pata-ahvenet toki saatiin viimeisellä kerralla uunissa pitkään haudutettavaksi. Hyvää oli, kun ruodot pehmenivät padassa melkein huomaamattomiksi.


T-Centralin asemalla
Erinomaista punaviiniä laivalla
Mallorcalta tuotettuna
(suosittelen maistettavaksi)
-Pienenä irtiottona kotonaololle teimme viime viikolla "Päivä Tukholmassa" risteilyreissun. -Laivalla keikutti hiukan ja perillä tihkutti vettä. Tunnelibaanalla T-Centraaliin ja kävely Sergelin torin ja Gallerian kautta terassiolusille olivat matkan kohokohdat. Matkamuistona tuli hankittua Design liikkeestä kananmunien keittovalvonta turhake. Kokeilin eilen laitetta ja yllätys ...yllätys toimii...suosittelen laitteen hankkimista.
Munien kanssa kattilaan laitettava
turhake



Laitteen käyttöohje


















-Hiihtäminen on vielä odottanut tältä talvelta, mutta suunnitelmissa on korjaus asiaan. Palataan aiheeseen seuraavalla kerralla.



-Harrastukset jatkuvat entiseen malliin. Ollilla on pudotuspelit Nuorten SM-liigassa menossa. Tänään on tärkeä ottelu Tapparaa vastaan Ritarihallissa. Voitot tasan paras kolmesta tilanne ja voitto tietäisi jatkoon pääsyä.

Eipä tässä muuta tällä kertaa raportoitavaa.


Paavo-Waari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Hyvää päivänjatkoa ja terveisiä tutuille.