Hae tästä blogista

13.7.2016

Perunat kukkii...mustikat mökkipihalta tallessa..sateista kesää

Hidasta touhua on perunan kukinta, mutta kun aikansa odottaa niin puhkeaahan ne kukkimaan. Toivottavasti perunoiden aktiviteetti keskittyy uusien perunoiden kasvattamiseen enemmän kuin kukkien tekoon. Perunan kukat on muuten melkoisia taideteoksia puhjettuaan.

Mustikoita varjeltiin verkoilla sorsilta ja rastailta. Räkättirastaat näyttävät jostain syystä vähentyneen ja tilalle ovat tulleet mustarastaat. Mustarastaiden laulu on paljon miellyttävämpää kuunneltavaa kuin räkättien räksytykset ja ovat paljon arempia mustikkamaalla vierailijoita. Osa sadosta meni verkotuksesta huolimatta linnuille, mutta toki  itse saatiin tänä kesänä kerättyä yhdeksän litraa pakkaseen. Keskinkertainen sato siis tällä kertaa. Ennätysmäärä samasta paikasta on edelleen 14,5 litraa mustikoita.

Uusi eläinvierailu kasvimaalla tapahtui pari yötä sitten. Salaattipenkkiä ja persiljarivistöä oli öiseen aikaan käynyt jänis tai rusakko verottamassa. Tillit eivät vielä olleet kelvanneet.

Sää on ollut viime aikoina vaihteleva... ei ole tarvinnut kasvimaita kastella. Asia on hoitunut ylhäältä käsin ja aikaa on jäänyt urheilun seuraamiseen sisätiloissa.

Nuorin tytär lähti rapakon taakse viettämään 20. v hääpäivää miehensä kanssa kahdestaan . Pojat ovat kohta lähetettävissä Evolle kansainväliselle Roihu-partioleirille viikoksi. Leirille odotetaan partiolaisia maapallon eri kolkista 17 000 henkeä...ts melkoinen tapahtuma tulossa.

Kesää on vielä jäljellä...toivottavasti aurinkoisia päiviä vielä tulollaan

Paavo-Waari

Rosamunda kukkii

Pupujussin vierailun jälkeen...

Apian kesäteatterissa Kirka esitystä seuraamassa. OK


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Hyvää päivänjatkoa ja terveisiä tutuille.