Tavaraa oli kaupan kuten ennenkin ja markkinaruokia nautittavaksi entiseen tapaan. Perinteiset muikut tuli nautittua valkosipulikastikkeella viimaisessa säässä kylmentyneinä .
Tietenkin annos metrilakua ja kesäteatterilaisten etkot tulevasta tuli nähtyä sekä tuttuja tavattua.
Muurahaismyrkkyä, grilliritilä, lokinkarkoituskäärme Bellan katolle sekä Tuija Piepposen myyntiteltasta pieni maalausjuliste olivat markkinoiden ostokset tänä vuonna.
Lämmintä säätä kaipaillen Paavo-Waari.
![]() |
Rantaterassin uusi katos hyttysverkkoineen. |
"Markkinavoimat jyllää" sanoi kiireinen vastaantulija kun olimme kävelehtimässä torin suuntaan, kohti markkinahumua. Onneksi kuitenkin saimme pidettyä budjettimme sovituissa raameissa ja paluumatkalla kassin pohjalla kolisikin vain kolme pientä kalasäilykepurkkia ja niitten päällä keveänä lepäsi yksi keskikokoinen viipurinrinkilä. Iltapäiväkahvit nautittiin omalla parvekkeella kesäkukkien katveessa.
VastaaPoistaUimassa on käyty tänäänkin ankaran tuulen riepottelusta huolimatta ja tunnettu itsemme taas niin hyviksi ihmisiksi.
Mukavaa kun kun alkoi kesä, ihmiset ovat heränneet talvihorroksestaan. Kentälle ovat palanneet isot ja pienet liikkujat, rannalle uimarit (tai ainakin veteen aikovat), skeittipojat kolistelevat entiseen malliin, teatterilta kuuluu musiikkia ja juuri tällä hetkellä siellä laulaa Otto Kanerva. Ja pikapuoliin saadaan katsella kulttuurinnälkäisiä teatteriin menijöitä kesäisissä koltuissaan ja rennoissa puvuntakeissaan ja viimeksi sitten niitä, jotka eivät ole kiirettä pitäneet ja joutuvat hätäisinä, hikeä otsalta pyyhkien, etsimään olemattomia parkkipaikkoja.
Näissä tunnelmissa tänään. Leppoisaa kesän jatkoa bloggarille ja koko poppoolle.
Kiitos kommentaattorille kommentista ja hyvää alkanutta kesää Apian rantamaisemiin.
Poista