Hae tästä blogista

23.3.2016

Teatteria ja jääkiekkoa vaihteeksi...

-Käytiinpä toisen kerran osallistumassa Valkeakosken Teatterissa "Leikataan... Leikataan" impronäytökseen. Hugon yksihenkinen bändi hoiti soittamisen  improhenkeen osallistuen. Teatteri oli melkein täynnä tälläkin kertaa. Aika ei tullut pitkäksi ryhmän improilua seuratessa ja ohjelman  kulkuun osallistuessa.

-Viime lauantaina käytiin Kangasalatalolla seniorien retkellä. Perillä seurattiin Martti Suosalon "juhlapuhetta", Iiro Rantalan pianon soittoa sekä Suosalon perinteistä "Illallinen neljälle" esitystä. Nuottisivujen kääntöesityksessä Suosalon näyttelijän lahjat tulivat hyvin esille. Rantalan osuus esityksissä jäi asiantuntijakatsojien mielestä pettymykseksi. Itse pidin kaikista esityksistä ja sopivilta  lauantai-iltaviihteeltä. Hiukan vajaaksi ja askeettiseksi  jäi  mielestäni esityksen jälkeen tarjottu "viinitön" buffetpäivällinen paikan päällä. Itse ehdin nauttia ystävän tarjoamasta viinistä ennen tilaisuutta.   Ehkä viinittömyys vaikutti asiantuntijoiden lausuntoon esityksestä ja viinillisyys omassa?

Play-Off pelit ovat alkaneet Olpalla lätkässä. Eilen Hämeenlinnan Ritarihallissa pelipariksi saatu TPS ottelu päättyi tasapeliin 2-2. Tänään ratkaistaan Turussa kumpi jatkaa ja kumpi joukkue jää kesälomalle. Jännä ilta on tulossa.  

Hyvää Pääsiäistä lukijoille ja alkanutta kevään odottelua.
Paavo-Waari


Alakerran baarin antimia ennen esitystä...

Lippujen jako käynnissä...

Hyvää Pääsiäsistä lukijoille!

Loppuvatko Olpan  pelit tänään vai jatkuvatko ?


11.3.2016

Kevättä odotellessa...

Maaliskuu on menossa hyvää vauhtia. Lunta on maassa ja järvet jäässä, mutta päivät ovat pidentyneet ja säätila pysytellyt ajankohtaan nähden lauhana. Aurinkokin on pilkahtanut sen verran, että äkkilähtöjä on tullut vain selailtua ilman varaustoimia.

Valkeakoske Seniorien tietokonekerhossa olen torstaisin käynyt tukiopettajana ryhmän vetäjälle.
 
Huomenna osallistun Vlk Seudeun Invalidien järjestämiin pilkkikisoihin Leponiemen vesillä. Viikko sitten käytiin Tarjan kanssa jo harjoittelemassa ja muutama ahvenenkörri saatiin ylös. Tarjan suurin oli 300g ja oma painoi keittiövaa'alla punnitessa 420 g. Hyvät fileet tuli pannulle.

Olpan jääkiekkopelit jatkuvat Hämeenlinassa lauantaina ja vastassa tällä kertaa Oulusta Kärppien joukkue. HPK -B-joukkue on tällä hetkellä kahdeksannella sijalla sarjassa.

Myös teatteria on varattuna kevään pariin esitykseen Valkeakosken ulkopuolelta. Naapuriteatterissakin pitäisi vielä käydä katsomassa Grease-näytelmää ennen kauden loppumista.

Seniorikerho ratkomassa ATK-ongelmia

Säteri edelleen pysyssä pusikon takana

Avovettä Apianvirrassa

Kohta alkaa Bellalle löytyä vettä pohjan alle.

Hyvää kevään jatkoa lukijoille
Paavo-Waari

26.2.2016

Seniorien reissulla 24.2. Poliisimuseolla, Mediapoliksella ja kahvipaahtimossa

Linja-autolla (Antero tutusti puikoissa) tehtiin seniorien kanssa yritysvierailureissu 24.2.2016. Aluksi käytiin opastetulla käynnillä Hervannassa Poliisimuseolla. Ennen ei ole tullut vierailtua kohteessa. Mielenkiintoisia poliisin vuosisataiseen toimintaan liittyviä tarinoita kuultiin oppaalta ja tutustuttiin poliisien käyttämiin esineisiin aina nykypäivän välineisiin asti.

Sitten suuntasimme YLE 2 / Mediapolikseen ruokailemaan. Ajankohtaisen Kakkosen juontajan bongasin käytävällä. Kievin kana lisukkeineen maistui aina nälkäiselle mainiosti. Tampereen Radion tilaa tarkkailtiin lasiseinän läpi opasta odoteltaessa. Oppaaksi saimme henkilön (nimeä en muista), joka oli ollut taloon pestattuna yli 30 vuotta ja tunsi näin talon kuin omat taskunsa. Pääsimme oppaan matkassa näkemään lähetysstudioita,ohjaustiloja, ohjelmien kulssityöpajan, vilkaisun vuosikymmenten saatossa tarvittujen rekvisiittojen valtavaan puku ja tavaravarastoon.  Käsittämätön paikka kokonaisuudessaan, jossa nykytekniikalla voidaan TV- katsojaa sahata silmään valo-ääni-kameratekniikoilla matkaamatta kuvitteelliselle tapahtumapaikalle. 
Lopuksi hipaistiin prossista Fransupatsasta kirsusta. Hipaisu tuottaa onnea tarinan mukaan ja ehkä siksi kirsu olikin niin kiiltävä. Kiitos hyvälle oppaalle.

Lopuksi suuntasimme Teivon raviradan suuntaan, jossa poikkesimme Mokkapaahtimossa kahvilla ja hankkimassa reissutuliaiset maustettujen kahvien ja teepussien tarjoomuksista.

Mielenkiintoinen keskiviikkoreissu. Kiitos järjestelijöille.
Laitan muutaman kuvan viereiseen kuvasivustoon reissulta.

Poliisimuseo Hervanta

Kyläkauppa 40 luvulta /Mediapolis

Fransu-koiran vaatevarastoa
TV-Kameran kahvoissa studiossa eka kertaa
Hipaisu Fransun kirsuun

Mokkapaahtimossa kahviostoksilla

22.2.2016

Nostalgiaa vuosien takaa penkkaripäivänä...

Tyttärenpoika Hugo Waarin vihkipuvussa 2016 vanhaintansseissa Hatanpään Lukiossa




Keväällä 1968 vietin omia penkinpainjaisia Kokemäen Yhteiskoulussa. Laitan pari kuvaa tuolta ajalta blogiin.

Oikeassa reunassa oleva Sheikki oli meikäläisen roolihahmo tuolloin.


Kokemäen Yhteiskoulun opettajat 1960 luvulta

18.2.2016

Jetlagista selvitty ja palattu arkeen

Lomailumatkan aikaeron vaikutus alkaa olla voitettu asia. Valokuvat on järjestelty muisteihin ja kuvakirjat (Ifolor) postissa tulossa. Saatu rusketus alkaa haalistua päivä päivältä. Pitää alkaa miettiä seuraavia matkailukohteita vielä ennen kesän alkamista. Äkkilähdöt vaan otettava kehiiin.

Pilkkikausi tuli avattua eilen. Käytiin Leponiemen kautta järvellä ja samalla  käveltiin mökille paistamaan makkarat grillillä.

 Niin tuliko saalista ja millainen oli jäätilanne?

Pikkuahvenia saatiin yhteensä yli 40 kpl ja särkikalat päälle. Käytettiin "ongi ja vapauta" periaatetta eli palautettin sintit kasvamaan avannon kautta. Jään paksuus oli noin 35 cm ja jään päällä oli viitisen senttiä irtolunta eikä yhtään vettä. Helppo kävellä ja hiihtokin olisi onnistunut , jos olisi ollut sukset mukana.

Hyvää kevään odotusta seuraajille.
Paavo-Waari
Kyllä maistuu ....


Catsh and release principe

Grilli kuumenemassa

7.2.2016

Dominikaanisessa Tasavallassa kaksi viikkoa...

Pako pakkasta onnistui mainiosti. Lähtiessä oli lukemat tosin jo laskussa alle - 20 asteen ja palatessa oltiin -5 asteen kohdalla. Nyt sataa vettä ja tiet kaljamaisia.

Perille saavuttiin rankkasateessa, mitä sitten jatkui pari päivää samaan syssyyn. Sitten alkoi soolperi paistaa 30 asteen kahtapuolta päivittäin ja tuulet puhalteli leppeästi.

Majoituimme hotelli Riu Merenquen bungaloviasuntoon. Bungaloveja oli pikkukaupungin verran kolmen eri hotellin aidalla erotetulla alueella. Melkein kaikki toimi alueella all inclusive periaatteella. Matkamuistomyymälät Karibiakadulla ja hotelleissa olivat  maksullisia sekä tietenkin erilliset retket merelle ja maakohteisiin olivat maksullisia.

Päivittäin riitti ohjelmaa animaattorien pitäessä vauhtia yllä monien aktiviteettien ohjaajina. Oli hevosenkengänheittoa, petangea, minigolfia, vesijumppaa, venyttelysessioita ja tanssiharjoituksia pari kertaa päivässä muutamista mainitakseni.

Joka ilta oli erilainen showesitys, jossa mm jaettiin diplomit päiväpelien voittajille. Itse olin vastaanottamassa diplomin petangessa ja hevosenkengänheitossa.

Hevosenkenkä


Petankki

Ruokailut ja juomailut sujuivat all inclusive merkeissä. Ruoka oli hyvää ja juomat maittavia. Painoa tuli kahdessa viikossa kolme kiloa lisää! Nyt pitää ottaa laihdutustoimet ohjelmaan.

Suorat lennot Helsingistä Finnairilla Puerto Plataan ja takaisin meni yllättävän nopeasti elokuvia katsellessa ja kahdet ateriat nauttimalla sekä nukkumalla. Lentoaika mennessä oli 11 h ja paluulento 10 h.

Mielenkiintoinen matka kokonaisuudessaan. Suosittelen kaikille lämpimästi ja itsellekään ei varmaan jää viimeiseksi kerraksi.

Kiitos matkasta matkaseuralaisille sekä kaikille uusille  Dominikaanisessa Tasavallassa tavatuille suomalaisille ja ulkolaisille.

Muutama kuva vahvistukseksi alle ja erilliselle sivulle lisäkuvia.

Paavo-Waari

Rantaleijona itse

Michael Jackson showssaan

Karibian risteilyaluksia pokkesi päivittäin.

Köysihissikabiini, jolla noustiin yli 850 metriin vuorelle

Vuoren huipulla Rion patsaan pienoismallli

Näkymä Puerto Platan kaupunkiin vuorelta

Hevosenkenkäheittokisat käynnissä

Animaattori Justin Bieber

16.1.2016

Talvi tuli tammikuussa...oikeassa järjestyksessä

Aivan.

 Ensin pakkanen jäädytti jäät ja maat kantaviksi ja sitten tuprutteli lumet päälle. Ulkona näyttää oikein talviselta, niinkuin kalenterin mukaan pitääkin olla.

Pilkkitoukat olen jo hankkinut jääkaappiin odotamaan ensimmäistä reissua jäälle. Pilkkireput olen hakenut kesäsäilöstä ja tarkistanut reppujen sisällöt. Yhtään kuivunutta ahventa edelliseltä kaudelta ei repuista löytynyt. Voi olla , että joudun toukat poistamaan kärpäsinä ennenkuin ehdin käyttämään niitä tositoimissa.

Mielessä on parhaillaan pakkasten pakottamana ja vanhasta tottumuksesta matka lämpimiin rantamaisemiin. Mihin ja milloin, niin siitä sitten kertoilen aikanaan.

Hyvää ja tositalvesta nauttiville lukijoille talvenjatkoa tämän blogin seuraajille.

Laittelen kirjoitusta elävöittämään muutaman talvisen kuvan mukaan.

Isonsillan alta pakkasnäkymä

Pakkanen koristeli pensaat taidolla

Aamulenkin maisemaa

Kevättä odottelemassa Apia kanavalla .Ei ole Bella!

Aurinko pilkisti taustalla .


Lenkkipolku