Hae tästä blogista

15.9.2017

Albatrosmatkalla Alpeilla, Baijerissa ja Tirolissa.

-Seitsemän yötä ja kahdeksan päivää vierähti Alppimaisemissa syyskuun alussa.

-Albatros- matkatoimiston järjestämällä matkalla meitä oli 34- henkinen seurue, joista valkeakoskilaisia oli mukana 14. Paunun kantakortilla matkattiin edullisesti yöllä Vantaalle ja Lufthansalla lentäen Myncheniin ja matkan jälkeen takaisin päinvastaisessa järjestyksessä.

-Nähtävyyskiertokävelyn ja olutpanimokäväisyn jälkeen jatkettiin bussilla Pitsingiin majoittumaan  aluksi pariksi yöksi .

-Kirsi nimisen suomalaisen asiantuntevan ja mukavan oppaan sekä  taitavan   itävaltalaisen Armin nimisen kuljettajan kyydissä matkailtiin sitten ristiin rastiin Itävallan sekä Saksan  alueilla . Matkaan sisältyi linnoja, kirkkoja, olutpanimoita, talviurheilukeskuksia ja järviristeilyjä tiiviissä tahdissa. Majoittumiset tapahtuivat kaikkiaan kolmessa eri hotellissa matkan edistyessä. Köysiradalla käytiin 2000 metrin korkeudessa täyden sumun sisällä hengittelemässä ohutta vuoristoilmaa. Olutpanimossa opiskeltiin oluen tekoa ja saimme kaikki monien maistiaisten lisäksi asiantuntijan diplomit aiheesta.

-Valitettavasti matkantekoon liittyi monta sateista päivää ja sateenvarjot olivat tarpeen. Kahtena viimeisenä päivänä saatiin toki nauttia auringosta. 

-Mieleenpainuva mukava matka, jota suosittelen muillekin alppimaisemista pitäville.

Paavo-Waari
Haarniska asuste museosta

Norminäkymä reissulta

Olutpanimossa maistiaisilla.

Panimomestari kouluttaa matkalaisia

Armin työssään.


Viimeisin majoituspaikka Zell am Seellä.

Panimomainos taustana

Panimotuottetta

Pilvimaisemia

Rinnekartta Zell am Seellä

Toinen yöpymishotellimme

Tirolilaisilta hotellilla...esiintyjien avustaminen meikäläisen puolesta kahdesti sekä kaljun kiilloitus "hatuiksi".

Krimmlin vesiputokset taustalla

Lederhose  a' 1750 €/kpl

Salzburgissa Mozartin kotikonnuilla

Alppimaisemia bussivinkkelistä.

Lumipeitteiset Alpit taustana

Innsbruckin kaupunkikuvaa

Peitingin hotelli ulkoa

Fyssen

Neuschwansteinin linna..tuttu Prisessa Ruususen elokuvista.

Perusleiri ennen nousua Neuschwanstein linnallae.


5.8.2017

Syksy saa kohta...koulujen kesälomat on vietetty.

-Kesälomaa olen viettänyt ja blogiin kirjoitteleminen on ollut myös lomalla. Nyt elokuu on alussa ja syksyyn liittyvät asiat ovat tulleet ajankohtaisiksi.

-Kesän säätiloista ja niiden merkillisyydestä ei kannata kirjoitella...vaikka ne eivät ihan kesäodotuksia olekaan vastanneet.

-Iskelmäkesätapahtumaan eka kerran  ja Musarit 45. kerran kuuluivat meikäläisen lomaosallistumisiin tänä kesänä.

-Ravustusta on aloiteltu ja juhlan järjestelyt aloitettu. Tällä kertaa pidetäänkin juhlat vähän myöhemmin   syyskuun lopulla ja paikkakin on muuttunut vanhemman tyttären luo Irjalaan. Ensimmäiset 26 saksiniekkaa on pakkasessa ja kymmekunta kaveria odottelee keittämistä  sumpussa.

-Kulttuurinälkää on tullut  tyydytettyä kesäteattereissa Apialla ja Pyynikillä . Apian näytelmä oli lievästi pettymys, mutta mitäpä positiivista Baddingin elämisestä oikeasti olisi voinut esittääkään.Pyynikillä oli meno ammattimaisen tasokasta. Äänentoiston tekniikkaa olisi voinut hioa luonnollisemmaksi ja hiljaisemmaksi.Tulevalla viikolla on liput Hämeenlinnan kesäteatteriin vielä ohjelmassa.

-Lentopalloa kesäisellä hiekkakentällä olin lätkimässä menneenä sunnuntaina Apialla. Uusia pelaajia oli saatu mukaan värvättyä ja läppä lensi kuten saliharjoituksissa.

-Hiirikerhoon ilmoittautuminen tuli hoidettua ja istunnot kerhossa alkavat kuun lopulla.
Syyskuussa on ohjelmassa sitten matkustelua Alppien parhaita katsomaan-Baijeri ja Tiroli alueille. Matka kestää viikon ja yöpymisiä kahdessa eri paikassa.. niistä kerron sitten reissun jälkeen tarkemmin.

Hyvää syyskesän alkua lukijoille toivottaa Paavo-Waari

Lähikuva ruiskukasta mökillä.

Musareiden rekvisiittaa taksipysälkillä

Musarit 2017 ...mukana oltiin

Unikon hedelmä

Panoraamakuva ilta-auringosta mökillä




Syvänki-laiva matkalla Koskiin .

Vehreetä ja vihreetä ..kastelu ylhäältä toimii.

Iskelmäkesä Torikeskuksen katolla heinäkuun alussa. J. Karjalainen vuorossa.



4.7.2017

Kesäkuu ja juhannus on takana...kesä jatkuu koleana..

-Kesäkuulta  ei ole paljoakaan ylistäviä sanoja kerrotavissa sääolosuhteiden osalta. Sadetta, räntää ja tuuletusta pohjoissuunnasta on ollut tarjolla. Aurinkoa pitäisi kesään mahtua normisti yli 20 päivää ...toivotaan toki täyttymystä loppukesällä, sillä kesää on vielä jäljellä.

-Kesäteatterissa käytiin Apialla katsomassa Rauli Badding Somerjoki näytelmää. Tunnelma jäi näytöksen suhteen valitettavasti hiukan vaisuksi. Toivottavasti elokuussaa Pyynikillä kesäteatterissa löytyy enemmän viiliksiä.

-Mökillä perunat voivat hyvin ja odotellaan kukkien ilmestymistä. Eivät ole tarvinneet lisäkastelua. Todetaan kuitenkin positiivisena asiana, että hyttyset eivät  ole olleet riesana  tänä kesänä.

-Juhannus meni kuitenkin  mukavissa sääolosuhteissa perinteisin menoin.. .loimulohta.. .rosvopaistia... kesäkeittoa... väkeä toistakymmentä juhlijaa. Pullonpalautuksessa tyhjiä purkkeja ja pulloja löytyi 208 kpl. 
Nyt ollaan jo heinäkuussa...sataa vettä..ukkostaa..mutta eiköhän tästä selvitä. 

Paavo-Waari


Käytiin Tallinnassa ennen Juhannusta. Tämä Väilimerellä tutuksi tullut loistoristeilijä oli Länsisatamassa vierailemassa.

Lohet loimutuksessa rosvokuopalla.

Sadetakki oli välillä tarpeen.

Sisarukset juhannustunnelmissa.

Lepotauko pihakoivussa..

Rosvopaistit valmiina jakeluun..

Kokkotulilla

Hirvet pakenee saaresta mantereelle...

Ilta-aurinkokuvia tulee napsittua harva se ilta..tässä yksi sellainen.

15.6.2017

Mökkikausi menossa ...

Kesäksi vaihtuminen tänä vuonna on sitkistellyt ylettömän  pitkään. Räntäsateita...pohjoistuulia...auringonpaisteita ja erityisesti alhainen veden pinnankorkeus Roineella on kuulunut tähän kevääseen. Siitä huolimatta kaikki kevätpuuhastelut ovat järjestyksessä ja mökittely käynnistynyt. Kylmien päivien käyttö mökkikunnostukseen  on ohjelmassa ja nyt loppusuoralla. Saatava Juhannukseksi  valmiiksi.

Niin. Jussit on tulossa ensi viikolla ja perinteiset juhlijat ovat ilmoittautuneet messiin. Pikakäynti Tallinnaan vielä ensi viikolla on ohjelmassa . Rosvopaisti  (8 kg) on tilattu paikallisesta lihakaupasta. Toivottavsti ilmat suosivat tulevaa kesäjuhlaa, ettei tarvitse sadevaatetusta ottaa esille tällä kertaa.

Hyvää Jussia lukijoille.

Paavo-Waari
Auringonnousu klo 040.00 14.6. mökillä


Vedet lämpiämässä hiljalleen.

Tässä auringonlaskukuva mökillä

Joutsenia käy moikkaamassa auringonottajaa..

Perunaviljelmän eka verso.

Panoramakuva alkukesällä mökiltä.

18.5.2017

Kevät aluillaan...kesää odotellessa.

-Myöhässä ollaan muutaman viikon kevään kanssa ja kesä on vielä ihan kokematon asia tänä vuonna.

-Kaikki kevääseen liittyvät rutiinit olen saanut tehtyä. Bella on ollut uusitussa  laiturissa jo parisen viikkoa... Auton ja venetrailerin olen katsastanut ja Sitikkaan on vaihdettu kesärenkaat.. Mökillä on vietetty vasta viisi yötä..talviturkit heitetty ja katiskaa tyhjennetty pikkuahvenista ja parina yönä olen kalastanut yhdellä verkolla. Pitkästä aikaa savustelin verkosta saadut lahnat ja olivatpa hyviä, mutta niin ruotoisia.

-Mainittava asia on vielä se, että eilen istutin perunat (8kpl) mökin hiekkalaatikkoon.

-Mustikkasadosta mökkipihalla ei näytä tulevan mitään. Varvut ovat pakkanen ruskettanut vähäisen lumipeitteen vuoksi kasvamattomiksi ja kukkimisen alkamisesta ei ole minkäänlaista ajatusta mustikoilla. Säälittää muutamat mehiläiset, mitä ovat alkaneet pörräillä. Toisaalta positiivisin asia on, että myöskään hyttysiä ei ole vielä näkynyt.

-Tulevana viikonvaihteena on vihdoin ennusteltu lämpimän ilmamassan saapuvan ja mahdollisesti päästään ihan hellerajat  (+25 astetta) rikkomaan...saa nähdä kuinka käy.

Kevättä vain rintaan kaikille lukijoille ...ja lämmintä kesää.

Paavo-Waari

Potut on istutettu hiekkalaatikkoon

Savustetut lahnat

Koivuihin alkaa hissukseen tulla vihreyttä...ei vielä vihtakoivuiksi

Bella kotisatamassa ,,,uusitussa laiturissa.


30.4.2017

Varaslähtö vappuun konsertti

-Valkeakosken Musiikkiopiston kevättapahtumassa nuorisokeskus Pultissa "Varaslähtö Vappuun" nautittiin nuorimman tyttären poikien Hugon ja Jerryn esiintymisistä.

-Intiimin tilaan oli koottu kokoonpanoiltaan vaihtelevia kauden aikana opeteltuja esityksiä. Soittamisen osaaminen ja varsinkin useamman soittimen kokoonpanossa ei ole helppoa vaikka se siltä näytti. Vaatii paljon harjoittelemista, sävelkorvaa (jota meikäläiseltä puuttuu), ahkeruutta ja innostusta asiaan. Eivät pojat ole turhaan käyneet soittotunneilla, eikä teoriatunneilla.

-Todella hieno tapahtuma ja pojille kiitokset esiintymisistä sekä intoa jatkaa tällä saralla.

Laitan pienet pätkät poikien esityksistä videoina sekä tapahtuman esiintymislistan.

Waari


Mitalikahvit lätkämestarin vanhempien kotona...

-On se vaan niin hienoa ja hehkutettava asia, kun tyttären poika Olli on nyt jääkiekon A-nuorten Suomen Mestari ja sai hopeaa U18 - MM-kisasta. Oikeastaan ovat Euroopan mestareitakin, kun kaikki eurooppalaiset joukkueet tuli voitettua ja hatuiksi vielä Kanada selätettiin Popradissa.

-Eilen nautittiin Irjalassa Ollin kotona sitten mitalikahvit niin kuin asiassa on tapana tehdä. Mukana kahveilla oli Ollin koskilaisia  kavereita ja koko lähitukijoukko. Myös Valkeakosken Sanomista haastateltiin eilen Ollia, joten kaivattua paikallista tiedonlevitystä on tulossa viikon veikkaaja osastolla.

-Lätkässä tulossa nyt kesätyhjiö ainakin kisaseuraajien osalta ja Olli pääsee toivottavasti  keskittymään  rästiin jääneisiin koulutöihin.

Waari

Mestari kummisedän takana

Kyllä hopeakin maistuu

Mitalit rinnakkain.
Paikallislehden kansikuvassa 5.4.2017