Hae tästä blogista

5.8.2017

Syksy saa kohta...koulujen kesälomat on vietetty.

-Kesälomaa olen viettänyt ja blogiin kirjoitteleminen on ollut myös lomalla. Nyt elokuu on alussa ja syksyyn liittyvät asiat ovat tulleet ajankohtaisiksi.

-Kesän säätiloista ja niiden merkillisyydestä ei kannata kirjoitella...vaikka ne eivät ihan kesäodotuksia olekaan vastanneet.

-Iskelmäkesätapahtumaan eka kerran  ja Musarit 45. kerran kuuluivat meikäläisen lomaosallistumisiin tänä kesänä.

-Ravustusta on aloiteltu ja juhlan järjestelyt aloitettu. Tällä kertaa pidetäänkin juhlat vähän myöhemmin   syyskuun lopulla ja paikkakin on muuttunut vanhemman tyttären luo Irjalaan. Ensimmäiset 26 saksiniekkaa on pakkasessa ja kymmekunta kaveria odottelee keittämistä  sumpussa.

-Kulttuurinälkää on tullut  tyydytettyä kesäteattereissa Apialla ja Pyynikillä . Apian näytelmä oli lievästi pettymys, mutta mitäpä positiivista Baddingin elämisestä oikeasti olisi voinut esittääkään.Pyynikillä oli meno ammattimaisen tasokasta. Äänentoiston tekniikkaa olisi voinut hioa luonnollisemmaksi ja hiljaisemmaksi.Tulevalla viikolla on liput Hämeenlinnan kesäteatteriin vielä ohjelmassa.

-Lentopalloa kesäisellä hiekkakentällä olin lätkimässä menneenä sunnuntaina Apialla. Uusia pelaajia oli saatu mukaan värvättyä ja läppä lensi kuten saliharjoituksissa.

-Hiirikerhoon ilmoittautuminen tuli hoidettua ja istunnot kerhossa alkavat kuun lopulla.
Syyskuussa on ohjelmassa sitten matkustelua Alppien parhaita katsomaan-Baijeri ja Tiroli alueille. Matka kestää viikon ja yöpymisiä kahdessa eri paikassa.. niistä kerron sitten reissun jälkeen tarkemmin.

Hyvää syyskesän alkua lukijoille toivottaa Paavo-Waari

Lähikuva ruiskukasta mökillä.

Musareiden rekvisiittaa taksipysälkillä

Musarit 2017 ...mukana oltiin

Unikon hedelmä

Panoraamakuva ilta-auringosta mökillä




Syvänki-laiva matkalla Koskiin .

Vehreetä ja vihreetä ..kastelu ylhäältä toimii.

Iskelmäkesä Torikeskuksen katolla heinäkuun alussa. J. Karjalainen vuorossa.



4.7.2017

Kesäkuu ja juhannus on takana...kesä jatkuu koleana..

-Kesäkuulta  ei ole paljoakaan ylistäviä sanoja kerrotavissa sääolosuhteiden osalta. Sadetta, räntää ja tuuletusta pohjoissuunnasta on ollut tarjolla. Aurinkoa pitäisi kesään mahtua normisti yli 20 päivää ...toivotaan toki täyttymystä loppukesällä, sillä kesää on vielä jäljellä.

-Kesäteatterissa käytiin Apialla katsomassa Rauli Badding Somerjoki näytelmää. Tunnelma jäi näytöksen suhteen valitettavasti hiukan vaisuksi. Toivottavasti elokuussaa Pyynikillä kesäteatterissa löytyy enemmän viiliksiä.

-Mökillä perunat voivat hyvin ja odotellaan kukkien ilmestymistä. Eivät ole tarvinneet lisäkastelua. Todetaan kuitenkin positiivisena asiana, että hyttyset eivät  ole olleet riesana  tänä kesänä.

-Juhannus meni kuitenkin  mukavissa sääolosuhteissa perinteisin menoin.. .loimulohta.. .rosvopaistia... kesäkeittoa... väkeä toistakymmentä juhlijaa. Pullonpalautuksessa tyhjiä purkkeja ja pulloja löytyi 208 kpl. 
Nyt ollaan jo heinäkuussa...sataa vettä..ukkostaa..mutta eiköhän tästä selvitä. 

Paavo-Waari


Käytiin Tallinnassa ennen Juhannusta. Tämä Väilimerellä tutuksi tullut loistoristeilijä oli Länsisatamassa vierailemassa.

Lohet loimutuksessa rosvokuopalla.

Sadetakki oli välillä tarpeen.

Sisarukset juhannustunnelmissa.

Lepotauko pihakoivussa..

Rosvopaistit valmiina jakeluun..

Kokkotulilla

Hirvet pakenee saaresta mantereelle...

Ilta-aurinkokuvia tulee napsittua harva se ilta..tässä yksi sellainen.

15.6.2017

Mökkikausi menossa ...

Kesäksi vaihtuminen tänä vuonna on sitkistellyt ylettömän  pitkään. Räntäsateita...pohjoistuulia...auringonpaisteita ja erityisesti alhainen veden pinnankorkeus Roineella on kuulunut tähän kevääseen. Siitä huolimatta kaikki kevätpuuhastelut ovat järjestyksessä ja mökittely käynnistynyt. Kylmien päivien käyttö mökkikunnostukseen  on ohjelmassa ja nyt loppusuoralla. Saatava Juhannukseksi  valmiiksi.

Niin. Jussit on tulossa ensi viikolla ja perinteiset juhlijat ovat ilmoittautuneet messiin. Pikakäynti Tallinnaan vielä ensi viikolla on ohjelmassa . Rosvopaisti  (8 kg) on tilattu paikallisesta lihakaupasta. Toivottavsti ilmat suosivat tulevaa kesäjuhlaa, ettei tarvitse sadevaatetusta ottaa esille tällä kertaa.

Hyvää Jussia lukijoille.

Paavo-Waari
Auringonnousu klo 040.00 14.6. mökillä


Vedet lämpiämässä hiljalleen.

Tässä auringonlaskukuva mökillä

Joutsenia käy moikkaamassa auringonottajaa..

Perunaviljelmän eka verso.

Panoramakuva alkukesällä mökiltä.

18.5.2017

Kevät aluillaan...kesää odotellessa.

-Myöhässä ollaan muutaman viikon kevään kanssa ja kesä on vielä ihan kokematon asia tänä vuonna.

-Kaikki kevääseen liittyvät rutiinit olen saanut tehtyä. Bella on ollut uusitussa  laiturissa jo parisen viikkoa... Auton ja venetrailerin olen katsastanut ja Sitikkaan on vaihdettu kesärenkaat.. Mökillä on vietetty vasta viisi yötä..talviturkit heitetty ja katiskaa tyhjennetty pikkuahvenista ja parina yönä olen kalastanut yhdellä verkolla. Pitkästä aikaa savustelin verkosta saadut lahnat ja olivatpa hyviä, mutta niin ruotoisia.

-Mainittava asia on vielä se, että eilen istutin perunat (8kpl) mökin hiekkalaatikkoon.

-Mustikkasadosta mökkipihalla ei näytä tulevan mitään. Varvut ovat pakkanen ruskettanut vähäisen lumipeitteen vuoksi kasvamattomiksi ja kukkimisen alkamisesta ei ole minkäänlaista ajatusta mustikoilla. Säälittää muutamat mehiläiset, mitä ovat alkaneet pörräillä. Toisaalta positiivisin asia on, että myöskään hyttysiä ei ole vielä näkynyt.

-Tulevana viikonvaihteena on vihdoin ennusteltu lämpimän ilmamassan saapuvan ja mahdollisesti päästään ihan hellerajat  (+25 astetta) rikkomaan...saa nähdä kuinka käy.

Kevättä vain rintaan kaikille lukijoille ...ja lämmintä kesää.

Paavo-Waari

Potut on istutettu hiekkalaatikkoon

Savustetut lahnat

Koivuihin alkaa hissukseen tulla vihreyttä...ei vielä vihtakoivuiksi

Bella kotisatamassa ,,,uusitussa laiturissa.


30.4.2017

Varaslähtö vappuun konsertti

-Valkeakosken Musiikkiopiston kevättapahtumassa nuorisokeskus Pultissa "Varaslähtö Vappuun" nautittiin nuorimman tyttären poikien Hugon ja Jerryn esiintymisistä.

-Intiimin tilaan oli koottu kokoonpanoiltaan vaihtelevia kauden aikana opeteltuja esityksiä. Soittamisen osaaminen ja varsinkin useamman soittimen kokoonpanossa ei ole helppoa vaikka se siltä näytti. Vaatii paljon harjoittelemista, sävelkorvaa (jota meikäläiseltä puuttuu), ahkeruutta ja innostusta asiaan. Eivät pojat ole turhaan käyneet soittotunneilla, eikä teoriatunneilla.

-Todella hieno tapahtuma ja pojille kiitokset esiintymisistä sekä intoa jatkaa tällä saralla.

Laitan pienet pätkät poikien esityksistä videoina sekä tapahtuman esiintymislistan.

Waari


Mitalikahvit lätkämestarin vanhempien kotona...

-On se vaan niin hienoa ja hehkutettava asia, kun tyttären poika Olli on nyt jääkiekon A-nuorten Suomen Mestari ja sai hopeaa U18 - MM-kisasta. Oikeastaan ovat Euroopan mestareitakin, kun kaikki eurooppalaiset joukkueet tuli voitettua ja hatuiksi vielä Kanada selätettiin Popradissa.

-Eilen nautittiin Irjalassa Ollin kotona sitten mitalikahvit niin kuin asiassa on tapana tehdä. Mukana kahveilla oli Ollin koskilaisia  kavereita ja koko lähitukijoukko. Myös Valkeakosken Sanomista haastateltiin eilen Ollia, joten kaivattua paikallista tiedonlevitystä on tulossa viikon veikkaaja osastolla.

-Lätkässä tulossa nyt kesätyhjiö ainakin kisaseuraajien osalta ja Olli pääsee toivottavasti  keskittymään  rästiin jääneisiin koulutöihin.

Waari

Mestari kummisedän takana

Kyllä hopeakin maistuu

Mitalit rinnakkain.
Paikallislehden kansikuvassa 5.4.2017

24.4.2017

Slovakiassa U-18 MM-kisoissa..hopeaa voitettiin!!!

-Nuorten alle 18 vuotiaitten MM-kisoihin valittiin mukaan tuore suomenmestari tyttärenpoika Olli Maansaari (pelinumero 36) ja olihan se lähdettävä seuraamaan paikan päälle.

- Tarjan ja Ollin äidin Jaanan kanssa lensimme ensin Budapestiin, josta jatkoimme pikku bussilla Pustan maisemissa ja kymmenien pikkukylien kautta Slovakian vuoristoisia teitä Popradin kisakaupunkiin. Unkarin puolella omenapuut ja sireenit olivat jo täydessä  kukassa ja kevät hyvässä alussa, mutta Popradin alueella vuorilla oli vielä lumipeite ja alhaalla kaupungissa puut vasta hiirenkorvalla.

- Ehdimme juuri Suomen toiseen otteluun Sveitsiä vastaan katsomaan. Ja voittohan siitä tuli niinkuin muistakin alkusarjan peleistä. Myös puolivälierä Tsekkejä vastaan katsottiin paikalla. Lomamme päättyi viikon jälkeen ja matkasimme päinvastaisessa järjestyksessä takaisin kotiin. Paunulaisessa seurattiin vielä välieräottelua Venäjää vastaan puhelimesta.

- Pelionni kääntyi sitten finaalissa, kun USA voitti nuoret. Kullan olisivat nuori bändi ansainnut, mutta hopeakin tuntuu mahtavalta saavutukselta.

-Lippujen hinnat eivät päätä huimanneet Slovakiassa, kun 4 €:lla pääsi katsomoon. Muutenkin hintataso oli Popradissa niin matalalla tasolla, että en ole vastaavaa kohdannut. Kolme henkeä söi aterian juomineen alle 30 euron. Olutta iso tuoppi pelipaikalla maksoi 1,50 euroa. Kaupunki oli siisti kaikin puolin. Kävelykadut olivat leveitä...pieniä liikkeitä ja isoja tavarataloja keskustassa ..kerrostalojen värit huolella valitttuja. Hieno ja viihtyisä kaupunki. Kohdatut ihmiset olivat ystävällisiä ja pitivät suomalaisista. Ikävin asia oli, että paikallista kieltä ei ymmärtänyt yhtään ja englannin taitoisia oli joukossa vähän. Pärjättiin kuitenkin ongelmitta.

Mielennpainuva matka, jota ei olisi tullut tehtyä ilman Ollin lätkäturnausta.


Tatravuoristo lumipeitteisenä kaupungin taustalla

Ku
Hintatasoa LIDL liikken seinällä

Yksi monista kirkoista 

Kerrostalojen värivalinnat kohdillaan

Tukijoukkojen välissä mestari itse.

SIINÄ maestro kentän valotaululla

HPK:n pipo päässä 

Maskotin kainalossa 

Puinen jalkapalloenkeli

Maamme laulu soi!!!!

POPRAD-TATRA-SLOVAKIA