Hae tästä blogista

15.2.2017

Helmikuussa mennään kohti kevättä...

Kelit vaihtelevat napakasta pakkasesta kahdeksan asteen plussakeleihin. Aavistuksen verran on vielä lunta maassa, mutta jäät järvissä ovat vielä hyvässä mallissa.

Käytiin mökillä tarkistamassa paikkoja ja kaikki todettiin olleen järjestyksessä. Muutamat jäniksenjäljet oli tontilla ja mökin ikkunat koristettuina jääkukkasilla.

Pilkittely iltapäivän hetkinä ei tuottanut ensimmäistäkään sinttiä jään alta. Teki niin mieli valmistaa ahvenfileistä pannulla fenkolimakuisia herkkuja, jollaisista saatiin nauttia Saariselällä Kaltion ravintolassa.

U18-lätkämiehen (tyttärenpoika Ollin) maajoukkueturnauksen seuranta Sundsvallissa oli viimeviikon juttu. Seuraavaksi jännitetään mahdollisia MM-leirityksiä ja joukkuevalintoja.

 Edessä on vielä vanhaintanssit kahdella rintamalla tulevalla viikolla. Toiset Tampereella ja toiset Hämeenlinnassa.

Kiirettä pitää...hyvää kevättä

Paavo-Waari


Aavistus lunta tontilla ja rapuilla ennen lapiointia.

Kuurankukkia ikkunassa

Kuuran kukkia lähempää

Rantapusikko talvikuosissai

Jään paksuus  30-40 cm

Sundsvallin U18-turnausta iPadin kautta

Pakkaskuvaa Citystä

Putaansillalta kaiteenyliheitettyjä kulkupelejä

Napakan pakkasen tuotoksia .

1.2.2017

SAARISELÄLLÄ hiihtelemässä ja lomailemassa

Moron.

Viikon talvilomareissu suuntautui tällä kertaa Lappiin Saariselälle. Paunun pikavuorolla käyttäen  kantakorttia (9€/sivu) ensin kohti Helsinkiä ja sitten Finnairin kyydissä Ivaloon. Kotoa lähdettiin puoli yhdeksältä ja Ivalossa hypättiin kyydistä klo 13.20. Perillä Holiday Clubissa oltiin jo kohta kahden jälkeen. Eipä tullut ikävä 12-14 tunnin mittaista autolla ajelua perille. Finnairin perimät matkakulut olivat autokulun luokkaa.

Holiday Club on vanha kylpylähotelli ja majoitukseen sisältyi aamupalan lisäksi rajaton kylpylän käyttö.

Päiväohjelmaksi muotoutui aamupalan jälkeen hiihtoa tai ulkoilua kelistä riippuen...rentoutuminen kylpylässä saunoen, porealtaissa istuen ja uiskennellen. Sitten päivällisestä nauttiminen eri ravintoloissa maun mukaan.

Kelit perillä olivat vaihtelevat. Aluksi oli 23 astetta pakkasta... sitten lumimyrskyä..ja lopuksi melkein vesikeli. Lunta oli kertynyt vajaa metrin verran ja tievallit korkeat ts mukavat talvimaisemat. 

Kohteessa oli varsin kansainvälinen meininki. Kiinalaisilla vaihtui vuosi "Kukon vuodeksi" ja siksi ehkä tämän maan kansalaisia oli paljon liikkeellä. Japanilaisia, vietnamilaisia , italialaisia , ranskalaisia ja pohjoismaalaisia kieliä kuuli enemmän kuin suomea. Kotimaan sesonkiaika ei ollut vielä alkanut ja toisaalta ihan hienoa, että ulkmaan turistit ovat löytäneet Lapin. 

Kotimatka tapahtui käännetyssä järjestyksessä kuin menomatka.

Hyvä reissu pohjoiseen pitkästä aikaa...kotiinpaluu on reissun jälkeen on aina parasta, vaikka vettä sataisi.. niinkuin satoikin.

Muutama kuva reissusta alle ja lisää kuvia omalle kuvasivulle.

Waari


Ivalon kentällä 23.1.17

Holiday Club sisäänkäynti


Hiihtoreitillä kahveilla

Joulupukin toimisto

Auringonlaskukuva

Oikeenpuoleiset sukset on meikäläisten

Paluu Ivalosta alkamassa.

11.1.2017

Arki on alkanut...

Joulu meni Tallinnassa. Uusi -Vuosi 2017 otettiin vastaan kotona ja Loppiaisen jälkeisenä päivänä karsittiin kuusi  ulosvietäväksi.

Lentopalloa olen käynyt lätkimässä jo kahtena sunnuntaina. Eilen alkoi kevätkausi Hiirikerhossa ja illalla on miesten kuntotunnilla aloitus vuorossa. Huomenna on ensimmäisen seniorien tietokonekerhon kokoontuminen Putkassa.

Arki on koittanut ja samat kuviot edelliseltä vuodelta jatkuvat...flunssat eivät ole päässeet ainakaan vielä iskemään. Auttoikohan tuo flunssapiikin ottaminen marraskuussa...toivotaan niin.

Pilkkikausi pitäisi myös aloittaa, kun jäätkin lienevät nyt vahvistuneet kestäviksi. Joulun alla mökkisaaren edustalla kerrottiin keski-ikäisen miehen joutuneen heikoilla jäillä veden varaan ja menehtyneen ennenkuin saatiin apuvoimia. Henkilön lähemmät tiedot ovat vielä uutisoimatta. Ikävä asia kuitenkin kaiken kaikkiaan. 

Edellisestä huolimatta hyvää alkanutta vuotta lukijoille...kohti kevättä mennään..päivän pituus lisääntyy Juhannukseen asti.

Paavo-Waari
Joulukuusi valaistuneena 2016

Kuva kanavalta

Herkkulautanen

Riippusilloilla musta-valkoinen näkymä

Tämä myös

27.12.2016

JOULUPYHÄT MENI ULKOMAILLA...

Päätettiin jättää tekemättä "jouluhäsläykset" ruokien suhteen  ja viettää porukalla joulua toisten tekemillä eväillä. Varattiin vanhimman tyttären perheen kanssa matka Tallinnaan Silja Euroopalla . Joulu vietettiin laivassa, sen  ollessa joulupäivän satamassa parkissa. Kävimme toki laivalta Tallinnan joulutorilla hehkuviineillä ja Super Alkossa täydentämässä syksyn mittaan ehtyneitä kotivarastoja. Lämpötila Tallinnassa oli korkeimmillaan +7 astetta ts samaa luokkaa kuin Juhannuksena meillä parina viime vuonna. Lunta ei näkynyt koko reissulla, ennen kuin loppumatkalla, kun palasimme Tapanina kotiin lievässä räntäsateessa.
Laivatarjoiluilla päästiin hyvinkin "ähkyiseen" joulutunnelmaan. Silmät syö enemmän kuin maha vetää, tuli taas kertaalleen todistettua.
Tällaista toisenlaista joulua pitää kehitellä ensi kertaa varten ja muuttaa mahdollisesti hotellilomaksi ja ruokailut vähän kevyemmiksi. Toivottavasti muistetaan ensi jouluna.

Kiitos osallistuneille matkaseurasta...saatiin joulu taas pulkkaan.

Hyvää Uutta Vuotta 2017 lukijoille.

Paavo-Waari


Joulutori

Esiintymislava taustalla...

Rimi tavaratalo oli auki.

Vanhasta kaupungista näkymää

Riigi Kogu eli Viron Eduskuntatalo

Toompean mäen koriste

Tallinnan joulukuusi joulutorilla.



19.12.2016

JOULU ON JO OVELLA...

Kaikki syksyn ulkopuoliset  aktiviteetit ovat päättyneet ja joululomat niiltä osin käynnissä. Eilen olin kauden viimeisessä lentopallolätkinnässä osallisena. Hiirikerho ja miesten kuntotunti siirtyivät jo alkukuusta lomille ja samoin seniorien tietokonekerhon vetojuttu.

Hautajaisreissu Porin suuntaan on tällä viikolla vielä ohjelmassa. Joulukuusen hankinta on myös vielä tekemättä.

Tänä vuonna joulua vietetään eritavalla kuin aikaisemmin on ollut tapana läheisten kanssa...mutta siitä sitten kerron sitten joulun jälkeen.

Hyvää Joulua kaikille tämän blogin lukijoille, joita tähän mennessä on reilusti yli 7500 kertaa..

Paavo-Waari

Valtakunnan kauneimmaksi äänestetty kuusi

Tampereen lukioiden oppilaiden joululauluryhmä

Mahtikoriste Tampereen joulutorilla

Hyvää Joulua lukijoille!


11.12.2016

ITSENÄISYYSPÄIVÄÄN liittyen ...sukuasioita

Suomi täytti alkuviikosta 99 vuotta ja edessä suuri juhlavuosi.
En voi olla laittamatta päivän kunniaksi  blogiin kahta sukulaishenkilöä, joiden ansiosta voimme nauttia tällaisesta Suomesta.
Kyseessä on senaattori ja yliopistomies O.W. Louhivuori sekä partioliikkeen Suomeen tuonut rovasti Verneri Louhivuori.

Hyvää tulevaa 100 vuotista juhlavuotta meille näiden kuvien kautta.

Paavo-Waari


Verneri Louhivuori

O.W.Louhivuori

4.12.2016

Onko VIERASKIRJA unohtunut?

Hei blogivierailijat!

Tätä blogia on käyty katsomassa kohta 7400 kertaa. Kiitos siitä. Vasemmassa reunassa valikosta aukeavaan VIERASKIRJAan on tullut kommetteja vasta 28 kpl. Minusta olisi mielenkiintoista saada merkintöjä teiltä lisää vaikkette joka kerta kuittaisikaan käyntiänne sivuilla.

Hyvää alkanutta joulukuuta lukijoille!

Paavo-Waari

Näkymä Suomen suurimmasta (valkeakoskilaisten tiedon mukaan) jouluikkunasta

Muumi-Pappa ja Mamma