Hae tästä blogista

30.11.2015

Kesä tuli talven keskelle

Puoli viikkoa kestänyt lumikeli ja sähkökatkot hävisivät  vesisateessa ja lämpötila kohosi kesälukemiin. Siinä meni ensimmäinen talvenyritys. Toivottavasti saadaan vielä lunta ja pakkasta  ennen  varsinaista joulun tuloa

Valkeakosken perinteiset joulumarkkinat Tietotien Lukiolla olivat tänä vuonna pienimuotoisemmat kuin aikoinaan Kauppaoppilaitoksella. Laatutaso oli säilynyt ja hienoa, että perinteet jatkuvat  Koskissa.
Paikallista muotia esiteltiin ja huutokauppakeisari itse oli emätineen paikalla pitämässä huutokauppaa.

Pikkujoulujuhlakausi on tältä vuodelta pulkassa. Viikonvaihteessa juhlittiin Valkeakosken Seudun Invalidien kanssa Waltikassa kauden viimeiset kekkerit. Ruokailun lisäksi pidettiin arpajaiset (tällä kertaa ei ollut onnea arpojen suhteen). Valkeakosken teatterista vieraili improryhmä  yleisöltä kyseltyjä ohjailuehdotuksia noudatellen. Taitavaa porukkaa kaikkiaan.

Loppuillasta siirryttiin salin puolelle Agentsien tahditamana laittamaan jalalla koreasti.

 Kiitokset järjestäjille.

Tonttulakki srk:n kuusinäyttelystä.

Pukkiparaati kesäkelissä..

Kaktus kiittää, kun pääsi parvekkeelta sisälle.

Pajulaan nousee uusia rakennuksia.

22.11.2015

VUK-täytti 75 vuotta ja Etelä-Suomi peittyi ensilumesta...

Raskasta räntälunta tuli oikeasti jo päivää ennen VUKin juhlia perjantaina. Hankia on kertynyt ainakin 20 senttiä roudattoman maan päälle.  Lunta tuli lisää juhlapäivänä ja puihin tarttunut lumi katkoi sähköjä isoilta alueilta Pirkanmaata. Elenia ilmoitti katkoksista kännykkään ja uutisissa kerrottiin, että 50 000 talousta on ilman sähköä em yhtiön vastuualueella. Hausalon mökki kuului ja kuuluu edelleen katkoksen piiriin. Onneksi ehdittiin itse katkaista mökiltä sähköt jo kolme viikkoa sitten.

Niin niistä VUKin juhlista pari sanaa. Päiväjuhla jäi kohdaltamme kokematta ja keskityttiin Tietotien Lukiolla pidettyyn iltajuhlaan. Sitikalla mentiin juhlapaikalle ja löydettiin sille parkkipaikalta ruutu , jossa se saa odotella selvää noutajaa. Juhlaväkeä oli tupa täynnä perinteisen juhlallisesti sonnustautuneina. Perinteistä pöytäseuruettamme oli suurennettu kahdella pariskunnalla. Toinen pari perhetuttu ja toinen pari uusi tuttavuus. Ihan kivoja offiseereja aveceineen. Juhlat alkoivat perinteisin menoin ja jatkui kepeästi kerhon 75 vuotista taipaletta kerraten. 

Onnittelut kerholle ja kiitos vuosijuhlasta järjestäjiä. Sai taas tuntea ittensä arvokkaaksi (ilman aihetta), kun puheissa kehuttiin kerhoa maan parhaaksi tai ainakin toiseksi parhaaksi kautta aikojen.

Seuraavat juhlat tänään Irjalassa Jaanan ja Timon synttärikahvit ja tulevana lauantain mennään taas Waltikkaan Valkeakosken Invalidien pikkujouluihin ja edelleen salin puolelle Agentseja kuuntelemaan.

Kiirettä pitää Paavo-Waarilla...

Tietojen tasausta

Miesten juttuja

Speksin esitys loppusuoralla...aplodivaiheessa


Voita kahdenpuolen...

Alkusoitot menossa...
Parvekenäkymä

Sisäpihalta kuva

Takapihan puolelta lumipuu...

15.11.2015

Billy Elliot musikaalia ja jääkiekkoa...

Aikaa on kulunut lähes 50 vuotta siitä, kun viimeksi kävin Linnanmäen Peacockissa. Olin silloin Kokemäellä paikallisessa osuuskaupassa kesätöissä. Osuuskauppa tarjosi koko henkilökunnalle, myös kesätyöläisille , virkistäytymismatkan Helsinkiin  Linnanmäelle. Vierailuun sisältyi osallistuminen Peacockissa johonkin sen aikaiseen näytökseen, josta en kyllä muista muuta kuin taitavat akrobaattiesitykset.

Lauantaina olin Kansallisten Seniorien järjestämällä teatterimatkalla em paikkaan. Esityksenä katseltiin maailmanmainetta niittänyttä musikaalia "BILLY ELLIOT". Kyseistä esitystä on maailmanlaajuisesti laskien käynyt katsomassa yli kymmenen miljoonaa katsojaa ts ei mistään turhasta esityksestä ollut kysymys. Ja näinhän se olikin . Esityksessä oli paljon ihan nuoria esiintyjiä ja toteutus ihan huikea. Tippa silmässä sai katsoa Billyn unelman toteutumista. Esityksessä selvisi myös mistä "Pähkinänsärkijä baletti" on saanut nimensä.

 Jos jollakin on mahdollisuuksia mennä katsomaan esitystä, niin suosittelen lämpimästi. Niin hyvä se oli.


Perjantaina kävin Hakametsässä katsomassa nuorten B-SM alkusarjan ottelua HPK-Ilves. Tyttärenpoika Olli pelaa HPK:ssa keskushyökkääjänä.   Ilves oli tällä kertaa parempi voittomaalikilpailun jälkeen. Olli teki ottelussa yhden maalin.

HPK:lla oli lauantaina heti perään ottelu Lappeenrannassa Saipaa vastaan. Tältä retkeltä HPK toi kolme pistettä kotiin voittamalla 6-1. Olli sai kaksi tehopistettä maalisyötöistä.



Tulipa pitkä tarina tänään.
Paavo-Waari

7.11.2015

Pikkujoulukausi korkattu...

Eilen se sitten alkoi. Ensimmäiset pikkujoulut tuli nautittua Waltikassa Valkeakosken insinöörien kokoonkutsumina.
Paikallisyhdistyksellä menee edelleen mukavasti uuden puheenjohtajan mukaan. Hyvä niin. Kelpaa eläkeläisten nauttia yhdistyksen viihdeosaston tarjoomuksista.

 Kabinetti oli täynnä tekniikan osaajia ja joulupöytä notkui maittavia jouluherkkuja.Ihan olivat onnistuneita. Kaatoja (punaviini-valkoviini) oli sopivasti ja kahvit kermalla ja tortulla kruununa ruokailulle.

Tunnelmaan päästyämme siirryimme salin puolelle odottelemaan illan tähtiesiintyjiä. Lauteille nousi klo 23 aikaan itse Pate Mustajärvi Popeda-yhtyeensä kera . Vilkkuvalot...savuja...rokkia...tupa täynnä väkeä..tunnelma katossa.

Näin tuli pikkujoulukausi korkattua...seuraavaksi juhlitaan Lukiolla koskilaisten upseerien +avec kanssa.

Pate ja Popeda



28.10.2015

Talvi saa tulla, valmistelut loppuunsuoritettu...

-Laivasto on nostettu telakalle ja Bella peitelty pressun alle . Puut mökillä ovat lehtensä pudottaneet ja haravointi suoritettu. Lämpimän syksyn ansiosta ampeleissa olleet mummun kukkaset, pelargoniat, saivat jäädä kukoistamaan. Valot sammutettiin ja sähköt katkaistiin maanantaina.

Sitikka sai alleen kitkarenkaat eilen.

Valkeakoskipäivää vietettiin eilen ja ihasteltiin illalla kaupungin tarjoamaa ilotulitusta. Taivas oli selkeä ja kuu paistoi Helkankeinun takaa täytenä. Väkeä oli liikkeellä kuten ankanuitossa vappuna.

Lehdet ovat varrisseet...

Vesi ei ulotu rantaan asti...

Näkymä Pajulan suuntaan..

Täysi kuu oikealla

Valkeakoskipäivän kynttiläasetelma

18.10.2015

Valmistelut talven tuloon melkein pulkassa...

Mökillä vesiputket tyhjennettiin ja soutuvene käännettiin pohjapuoli ylöspäin tostaina. Sähköt jäivät mökillä vielä päälle pakastimen takia. Puissa on vielä lehtiä runsaasti jäljellä ja ruska jatkuu värikkkäänä. Pitää odotella vielä tuulisia päiviä, että lehdet  varisisivat maahan ja voisi haravoida pihan siistiksi . Leponiemessä oleva yhteysvene pitää vielä laitella haravoinnin jälkeen talviteloille.

Tänään nostettiin Bella järvestä ja kuljetettiin Irjalaan talvivarastoon. 

Kesästä alkaa olla vain muistot jäjellä. Alkuun oli kylmää , sateista  ja tuulista. Vasta elokuussa saatiin kesä paikalle. Järvi pääsi lopulta kuivumaan niin, että vesi ei enää yllä rantaan asti!

Muista kesistä poikkeavaa oli runsas rapukanta, mutta kaloja tuli tänä kesänä todella vaatimattomasti.

Ruskakuva Helkankeinulta käsin.

Toivottavasti järvi jäätyy kunnolla ennen lumentuloa, jotta talvikalastusta pääsisi harrastamaan.

Talvea ootellessa...Paavo-Waari

HAKA-VIFK 7-4 kauden viimeinen ottelu Tehtiksellä.

Bella Irjalassa tiskattavana



12.10.2015

Senioriristeilyllä Välimerellä 3-10.10.2015

 Valkeakosken Kansallisten Seniorien järjestämällä loistoristeilijäretkellä (Costa Mediterranea) kului viime viikko ihan mukavissa merkeissä. Valkeakoskelta meitä oli matkassa linja-autollinen  senioreita. 
Välilaskullinen lento Munchenin kautta Venetsiaan aluksi ja sitten vierailut Adrianmeren alueella kuudessa eri kohteessa. Tulipa käytyä eka kertaa ennen käymättömissä valtioissa kuten Italiassa, Kroatiassa, Montenegrossa ja Albanian merialueella.
Olen laittanut muutamia kuvia matkalta viereiselle sivulle. Sää matkalla oli enemmän pilvisestä kelistä pitäville, koska vain kahtena päivänä nähtiin aurinko ja kerran jouduttiin laittamaan sadetakit päälle. Lämmintä oli 20-25 asteen välillä  päiväsaikaan.
Laiva oli Helsingissä aikoinaan (2006) rakennettu ja laadukasta suomalaista osaamista.
Ohjelmaa laivalla ja satamiin tultaessa sekä maissa käymisissä niin paljon, että meinasi välillä eläkeläisillä olla ihan kiire.
Ruokailu (kolmesti päivässä) ja juomailu aina kun janotti "all inclusive" pohjalta merkitsi neljä kiloa painoa lisää meikläiselle (...laihdutus pantiin kotiin tultaessa heti päälle).

Kiva matka ja hyvä seura kaikenkaikkiaan, mutta mukava tulla kotiin takaisin.

Risteilyaluksen ahterikuva

Kuva risteilijän yläkannelta

Costa Mediterranea

Polvien huuhtelua Välimeressä