Hae tästä blogista

19.11.2023

Mallorca tsekattu ...pintxotilaisuus pidetty

  

Lomanviettohotellimme Mallorcan Peguerassa.

-Kesää pidennettiin kahdellatoista päivällä matkustamalla Albatrossin lomareissulle Mallorcan saarelle. Vierailumme saarelle oli ensimmäinen ja toivon mukaan ei viimeinen. Ei voi koskaan tietää... Kelien puolesta onnistuttiin täydellisesti...lomailukausi oli lopetteluvaiheessa ja paikkoja suljettiin alueella ja paikallisilla ihmisillä alkoi kolmen kuukauden loma turisteista. 


Picasson luomus "Partasuisen miehen vaimo" Sollerin asemanäyttelyssä


Luonnon muovaama erikoisuus 

Kuninkaallisten linna Palmassa

Tosivanha olivipuu torin erikoisuutena Palmassa

Miron taidetta Sollerin asemanyttelyssä

Perinteinen kukka paikan päältä

Junassa kohti Solleria 13 tunnelin kautta puurakenteisessa vaunussa 20 min.


-Olisi siellä vielä muutaman päivän lisääkin samalla voinut olla...tosin puolihoito osoittautui taas vaaralliseksi yhdistelmäksi painon suhteen...ei sitä vaan ikinä opi syömään kulutusta vastaavasti, kun tarjolla pöydät notkuen erilaisia etelän herkkuja...taas on aloitettava hillitön painonvähennysoperaatio...joulu tosin uhkaa kovin lähellä herkkuineen.

-Laittelin tähän muutaman kuvan lomaltamme...(lisää kuvia tulee vieressä olevaan kuvakokoelmaan)


-Eilen oli vuorossa plutuunan perinteinen  (nyt kolmatta kertaa) Pintxo-tapahtuma Timon ja Jaanan paikalla. Tilaisuus sattui samanaikaisesti parin muun illanviettotilaisuuden kanssa päällekkäin, mutta valinta oli tämä.

-Kaksitoista erilaista Pintxoa oli itsekukin valmistanut arvosteltavaksi ja syötäväksi....osallistujia plutuunan  tilaisuuteen oli viisitoista urhoollista.

-Voittajaksi äänestettiin Muorin jälkiruuaksi alunperin tarkoitettua herkkulautasta...toisen tilan jakoivat Tini ja Isowaari luomuksillaan.

Pintxopöytä katettuna

Jaetulle toiselle sijalle äänestetty Timon luomus

Jaetulle toiselle sijalle yltänyt Isowaarin Pintxolautanen

Voittajalautanen Muorin käsialaa

Voittajan on helppo hymyillä...Onneksi olkoon Muori


-Joulukuu alkaa tuossa tuokiossa ...ensi viikolla ohjelmassa infulenssa +koronarokotus meillä molemmilla muorin kanssa.

-Parit teatteriesitykset vielä ennen joulua...Saiturin-Joulu esitys Tampereen Teatterissa Seniorien mukana ja Komedia teatterissa juuri joulun alla Pokka Pitää esitys Kyläpaikan matkassa.

-Hyvää joulun odotusta seuraajille...pysykää terveinä...käyttäkää heijastimia...Jne


ISOWAARI


22.10.2023

Syksy on saapunut...

 

Aamunäkymä mökin ikkunasta aamupalaa nautittaessa lokakuussa

-Niin tämäkin kesä on jätetty taakse  ja syksyssä eletään. Kesälle voi antaa ihan hyvän arvosanan kokonaisuudessaan...lämpöä, sadetta, lähialueiden satorunsautta ja suhteellisen terveenäkin pysytty.

Juhannuksen aikaa otettu kuva mökkipihasta


-Kesää ollaan vielä jatkamassa, mutta siitä kerron myöhemmin. 

-Mökillä tuli vietettyä kesäajasta suuri osa...Juhannus vietettiin perinteisesti sään suosiessa mökit täynnä osallistujia...venetsialaiset juhlittiin Janden, Tinden ja hyvien naapureiden kanssa ilotulittaen ja kuohuvaa nauttien.

Hyvästit Papalle


- Lähisukulaisen poismeno kesällä pian mökkivierailun jälkeen jäi kesältä surumuistoihin. Myönteisiä muistoja jäi pikkuveljen vierailusta Mexicosta vaimonsa kanssa loppukesästä.

Visavuoressa vierailemassa pikkuveli vaimoineen


-Mökki saatiin viikonvaihteen aikaan talviteloille (vedet tyhjennetty putkistosta ja sähköt katkaistu, soutuvene käännetty selälleen  jne)...tosin koivuihin jäi vielä haravoitavaa.

Bella pressutusta vailla kirkon rannassa talvisäilytyksessä.


-Bella nostettiin trailerin varaan Tinin kanssa kirkon rantaan talvisäilytykseen ...uudet tukirakennelmat pressulle Puuilosta ja peitto päällä Bella saa turvallisesti talvehtia  kohdalle asennetun säilytysalueen kameravalvonnassa.

Kannattaa käydä katsomassa!


-Valkeakosken 100 vuotisjuhlintaan liittyvää teatteriesitystä "Veriruusut" käytiin ennakkonäytöksenä katsomassa...vaikuttava esitys Valkeakosken naiskaartin kohtalosta 1918... ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa millaista oli täällä eläminen tuohon aikaan ja miten tapahtumat traagisesti etenivät. 

Hakametsässä Ollin peliä katsomassa ...Kiekko-Vantaa -KOOVEE


-Eipä tässä muuta kuin kohti jouluaikaa perinteisten harrastusten piirissä..,pysykää terveinä ja nauttikaa syksystä ja kausivaloista...heijastimet heilumaan

Visavuoressa Kekkosen tuolissa


       toivottelee

       ISOWAARI

12.9.2023

Kesä kääntynyt syksyyn...

 

Auringonlaskukuvia tuli taas otettua runsaasti

-Tämän vuoden kesään mahtui kaikkenlaisia kesään kuuluvia kelejä...auringonpaistetta, hellettä, sadetta, tuulta ja palovaroituksia. Kaiken kaikkiaan saimme nauttia ihan hyvästä kesästä.

Muutama musta torvisieni

Kanttarellisaalista

Perunamaan antia

Yhdeksän litraa puolukoita


-Lähialueelta luonto antoi runsaat määrät mustikoita (14,7 litraa pihamaalta), sieniä (kanttarellejä ja mustia torvisieniä), luumuja, perunoita (erikoisuutena  puussa muovikassissa kasvatettuna), vihanneksia, viinirypäleitä, viinimarjoja, puolukoita  ja kaloja  katiskasta sekä virvelöimällä. "Pertiksi" nimetty rannassa kelluva joutsen piti asiattomat mustikanpoimijat loitolla. 

Suutari eksyi katiskaan

Hauki oli myös katiskassa










-Riistakameran kuvissa vieraili tänä kesänä kettu, mäyrä, peura, jänis, orava ja lehtopöllö.

Harmaa haikara rantakivellä


- Syksyn valot on nyt kytketty mökille valaisemaan iltaisin uintidippauksia...vesi on kirkastunut...lämpöä vielä 18 C astetta ja pinta normaalia syksykorkeuutta ylempänä. 

-Linnuista vielä havaintona, että lokkien määrä on selvästi pienentynyt (lintuinfulenssa?). Joutsenpariskunta kasvatti kolme poikasta kesän aikana ja ovat aloittelemassa kohta lentoharjoittelut. 

Joutsenperhe rantavedessä


-Mökkikesä alkaa hiljalleen taas jäädä taakse ja syksyn harrastukset ovat käynnistymässä, mutta syksyä on vielä jäljellä. Bella on vielä vesillä ja mökki odottelee talvikauteen valmisteluja.

Hääpäivä drinksut

Silja Symphonyn bromenadi


-Matkailua tuli harrastettua päivä Tukholmassa merkeissä, kun juhlistettiin 53. hääpäivää elokuussa. Viime sunnuntaina vietettiin tyttöjen synttäreitä, kun Malla täytti 4 v ja Milja 1 v.

Malla 4v

Milja 1v


-Pikkuveli (71v) vaimoineen on myös Meksikosta lomailemassa kiertäen ympäri Suomea sukulaisilla ja parhaillaan tutustumassa Turkin ihmeellisyksiin.

Veljekset ryhmäkuvassa Porissa 


-Ohjelmassa on talveen valmistautuminen, teatterikäynti ja parin viikon reissu lämpimään.


Siinäpä pitkästä aikaan päällimmäiset kuulumiset..

Hyvät syksyt  blogin seuraajille

Aimon oma Tassu-kissa ottaa levon kannalta 


ISOWAARI

1.7.2023

Juhannus ja kesäkuu ohitettu...kesä jatkuu...

 

Miljan eka Juhannus mökillä

-Juhannussää oli poikkeuksellisen hyvä moneen vuoteen...aatonaaton vesisade mahdollisti rosvopaistin valmistuksen ja raikasti ilmaa hellesään jälkeen tilapäisesti. Juhannuksen vietto alkoi keskiviikkona ja jatkui sunnuntaihin...mökkivieraita oli tällä kertaa omasta plutuunasta seitsemän henkeä...nuorin ensikertalainen Milja (8 kk), siskonsa Malla (melkein 4 v.) nauttivat vesileikeistä täysin sydämin ja innolla kuten vanhemmatkin. Menu juhannuksena oli perinteinen ja erityinen kiitos Timolle rosvopaistin maukkaudesta...ensi vuonna jatketaan samoilla eväillä ja mausteilla. Kiitti kaikille osallistujille tämänkin median kautta Jussin vietosta.

Juhannuskeli parhaimmillaan 



Malla juhannuskukkia hakemassa




-Nuorisosiipi ehti myös kalastella onnekkaasti pari kuhaa, ja useamman menettivät haavin puuttuessa veneestä.

-Juhannuksesta asti sadekelit ovat välttäneet Hausalon ukkosineen eiliseen asti, jolloin raikastava sade osui kohdalle. Hellekelit lämmittivät uintivettä niin, että eilen laiturin päässä olevasta mittarista sai lukea 26 asteen lukemat.

-Käytiin muorin kanssa toissa iltana kuhistamassa ja pienen kierroksen jälkeen veneessä oli kaksi paistikelpoista kuhaa...pitänee laskea verkot laiturin nokkaan vielä iltasella sateen jälkeen.  Sinilevähavaintoja ei ole toistaiseksi tehty.

-Pari riviä vielä kesän kulttuurikokemuksista...Irwin näytelmä Apialla, Kauppilanmäen kesänäytelmät, Kyläpaikan 25 v juhlat Apialla ja samassa paikassa Varusmiessoittokunnan konsertti ovat olleet ohjelmassa...seuraavaksi on Musarit  tulollaan...

Irwin näytelmän näyttämö

Kyläpaikka 25 v juhlat

Varusmiesorkesterin solistit Apialla VLK 100 v merkeissä


-Mökillä asustellaan ja täydennyksiä lääkedosetteihin, vesikanistereihin, jääkaappiin ja kellariin noudetaan Bellan kyydillä tarpeen mukaan Koskista... tietotekniikka toimii moitteetta mokkulan varassa ja riistakamera vahtii yökulkijoita (eläimiä) tontilla.

Puuvilla, Paskovilla ja Ylävilla...

Varvilla


-Tänään on heinäkuun eka päivä ja kasteleva sade ulkona...tätä tarvitaan kuivaan maahan...kesä on parasta aikaa ihmiselle mielestäni ja siitä saataneen nauttia vielä pitkään syksyyn asti 


Pertti pelottolemassa sorsia

Auringonlskuista Hausalossa eniten kuvia

Mökin kukkakatsaus vielä loppuun...

 














ISOWAARI