![]() |
Auringonlasku Juhannusaattona |
-Kokkoa ei saatu polttaa, eikä rosvopaistinkaan valmistus tulilla ollut mahdollista varoitusten takia, mutta eipä väliä.
-Uudessa grillissä savusteltiin siikoja ja pekonia käärittiin erilaisten tuotteiden ympärille grillattavaksi...pekoni-juhannus oli teemana.
![]() |
Itesavustetut siiat uudessa grillissä |
![]() |
Pekoniherkkuja skumpan kera |
-Juhannusporukka oli tällä kertaa normaalia pienempi koronan ja työvuorojen takia. Oli meillä kuitenkin mukana (9 kk ikäinen) Malla Isowaarin mökillä eka kertaa Jussia viettämässä. Hyvin pärjäsi talviturkin heitossa, keinussa, saunassa ja kävelytti kaikkia selät kipeiksi.
![]() |
Kiinni pitää vielä pitää |
![]() |
Talviturkki heitetty... äidin sylissä |
![]() |
Isomummun kanssa seurustelua |
![]() |
Mummun sylissä korkkimaistiaisilla |
-Hellekelit vain jatkuvat ja ennätykset paukkuvat ympäri Suomea. Veden lämpötila eilen oli laiturin mittarissa 25,5 astetta. Tänään saadaan ehkä vielä korkeampi lukema illalla. Onneksi leviä ei ole vielä näkynyt vedessä...siitepölykausi oli tänä vuonna edellisvuosia kevyempi kun keltaista puuroa oli vain nimeksi vedessä.
-Mökillä ehdittiin kaksi rojektia toteuttaa ennen helteiden alkua...vanha "krematorio" purettiin ja tilalle asennettiin uusi tehdastekoinen betonigrilli.
![]() |
Uusi grilli . |
![]() |
Poistunut "krematorio" |
-Saunan seinät on hiottu ja vahattu harmaaksi...samoin lattiat ja lauteet uusittu...saunasta on tullut "vahakabinetti" edellistä johtuen ja kaksi melkein muumiota istuu lauteilla harva se päivä.
-Puutarha mökillä voi hyvin, kun muistetaan vain kastella tarpeeksi. Lähiruokaa omasta maasta alkaa nousta tuota pikaa,
![]() |
Liiteri taustalla |
![]() |
Ylävilla |
![]() |
Grilli-terassi |
![]() |
Juhannusruusun kukinta alkoi Jussina |
![]() |
Warvilla oikealla |
-Kalastus on jäänyt tosi pieneen...nyt täytyy ryhdistäytyä tällä rintamalla ja aloittaa varovasti kuhien narraaminen "hybridi"veneellä.
Helteet jatkukoon puolestani...vettä riittää vielä toistaiseksi järvessä pihapaikkojen kasteluun..
![]() |
Iiris mökin puutarhassa |
Lämmintä kesää kaikille blogin seuraajille.
Paavo Isowaari