Hae tästä blogista

22.7.2019

Heinäkuun loppua kulutetaan...

-Kesä alkaa olla puolivälissä, kun naistenviikko taitaa olla jo menossa ja Jaakko heittää kylmän kiven kohta veteen.

-Kelejä on pidellyt Juhannuksesta. Vettä on satanut välillä kaatamalla ja ukkonen kolistellut ... ...pohjoistuulta...palovaroituksia... ja nyt vihdoin lämmin kesä menossa. Hellelukemat paukkuu ja uimavesi lähentelee 25 astetta. 

Rodo pisti parastaan tänä kesänä mökkipihalla


-Mustikkasato jäi mökkipihassa niin alhaiseksi, ettei kertaakaan ennen ole vastaavaa ollut. Maa peiteltiin verkolla ajoissa, mutta kuitenkin 14,1 litraa vailla 15 litraa saatiin koriin. Piti käydä suonlaidalta noukkimassa lisää talvea varten lisää kolme litraa.

-Kukkia mökkipihassa on saatu toki kasvamaan ja ihasteltavaksi ...tässä muutamia otoksia:

Pienikokoinen kivikkokasvi.

Lobelia

Orvokki



Peruna
 -Mökille ilmestyi kesy metsäjäniksen poikanen ...Puppe päästää metrin päähän häiriintymättä katsomaan heinän puputtamista....epäillään puppelin elelevän Alavillan lattian alla?

Puppe syömässä

Saunaan hankittu retkisuihku..verraton laite saunassa!

Puppe lähikuvassa

Aurinkovoimalla toimiva majakka

Mökkilemmikki
-Kesäteaaterissa käyntejä tähän mennessä kaksi...Kyläpaikan retki Komediateatteriin  "Voi Veljet" esitykseen Tampereella ...katsomossa hikikuumissa olsuhteissa...kylmempi tilaisuus sään puolesta  oli Apialla Danny-esityksessä..molemmat ihan katseltavia tapahtumia...edessä on vielä "Juuso" esitys Jämsässä elokuun puolella.




-TMT-alkaa tällä viikolla Koskissa ...osallistumista tulee tapahtumaan.

-Ravustuskausi käynnistyi eilen...rapuja tuli saman verran kuin naapurillekin ekammaisella kokemisella ( 7kpl)...mutta oli isoja.

Auringonlaskukuva Hausalon mökillä


-Mökitely jatkuu ja kelit suosii juuri nyt.

Paavo-Waari