-Aurinkoa, edullinen matka ja paikka, jossa emme olla aiemmin käyneet löytyi Jordanian maasta Aqaban kaupungista. Aqaban viereisessä kaupungissa Eilatissa , Israelin valtakunnassa olimme käyneet yli kymmenen vuotta sitten. Kirkasvetinen Punainen meren lahti avautuu molempien kaupunkien kohdalla. Snorklailu ja sukeltelu meressä sekä lasipohjaveneet kuuluvat Punaisen meren houkutuksiin. Värikkäät kalat ja korallit ovat hämmästyttäviä. Mitään niistä ei matkalla tullut valitettavasti tällä kertaa harrastettua. Sen sijaan taksikuljettaja (Napsussa mainostettu ja kiitelty tingittyyn hintaan 95 JOD/ henkilö) Ehab kuljetti meitä katsomaan maailman seitsemästä ihmeestä yhtä nimittäin PETRAN solaa. Paikka oli nähtävän arvoinen ja aukeaa vain vierailemalla kohteessa. Valokuvat eivät kerro sitä tunnelmaa, mikä siellä vallitsee hevoskärrykuljetusten, aasien, kamelien, kaupustelijoiden hyöriessä ympärillä. Reilun kolmen kilometrin edestakainen kävely solassa taittui parissa tunnissa. Ehabin johdolla ruokailimme Petrassa herkullisen buffetlounaan.
-Petran jälkeen seurasi ralliajelu pickup-auton lavalla pitkin WADIRUMin autiomaata...pölyä, hiekan muotoilemia vuoria, beduiineja, kameleita ja muita retkikuntia nähtiin tunnin mittaisella ajelulla. Dyynihiekkaan jumiutuneita maastoautoja seisahduttiin katsomaan. Mieleenpainuva oli kyyti hamepukeisen pickap-auton kuljettajan lavalla istumalla (Ehab itse istui hytissä).
-Muuten vietettiin aika aurinkoa ottamalla maksullisella biitsillä, johon oli kuljetus hotellilta. Eräänä päivänä bongattiin biitsillä itse Jordanian kuningas Abdullah II seurueineen, joka teki kolmen tunnin purjehduksen lasipohjalaivalla alueen laiturista.
- Aurinkoa haettiin ja saatiin...syötiin hyvin..painoa tuli taas .. mahavaivoja ei ollut .. matka kannatti tehdä.
Paavo-waari
PETRA-alue |
Petraa... |
Petraa... |
Liisa ja Tarja |
Valinta oli kävellen itse |
Kuljetustarjokas |
Solanäkymää |
Taksikalustoa Petrssa |
Wadirum autiomaan kuvatuin kohde! |
Laivan näköiseksi kulunut vuori |
Autoja jumissa hiekkadyyneillä. |
![]() |
Wadirum ajelu menossa |
![]() |
Tässä kulkupeli aavikolla taustalla kivettynyt laiva |
![]() |
Petran aasitalli takana |