Vielä hyvässä käyttökunnossa ollut Tunturi- kuntopyörä löysi uuden omistajansa, kun laitoin ilmoituksen Facebookiin. Aikaa kaupantekoon meni varttitunti eli siitä, kun julkaisin ilmoituksen ja se oli siinä. Oikein kätevä tapa päästä tarpeettomiksi jääneistä esineistä eroon ja saada siitä vielä pieni korvauskin. Ei tarvitse kirpputorien kautta kauppailla ja ostajat hakevat kotoa ostamansa tuotteet ja tulevat uudelleen näin käyttöön... pitää miettiä mitä seuraavaksi laittaisi myyntiin..
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015 blogin lukijoille.
Paavo-Waari
Omanäköinen blogi, jota päivittelen kun päivittelemistä ilmaantuu. Vieraskirjaan kirjoittamiset ja kommenttinne sivuille ovat tervetulleita.
Hae tästä blogista
30.12.2014
27.12.2014
Joulu on saatu sitten pakettiin...
Jouluaatto ja joulupäivä vietettiin Iso-Herityn uusituissa tiloissa. Mukana meitä oli 16 henkeä ynnä aattoiltana paikalla vieraillut joulupukki . Syötiin, juotiin, saunottiin ja laulettiin.
Lunta kertyi maanpinnalle niin, että saatiin viettää valkoista joulua ja pakkastakin riitti omiksi tarpeiksi. Kaikki meni edellisvuonna Hakapirtillä vietetyn formaatin mukaisesti.
Uutena erikoisuutena oli, että osa osallistujista teki Eckerön Finlandia laivalla päiväristeilyn Tapaninpäivän kunniaksi Tallinnaan. Lähtö aamulla klo 04.45 ja paluu puolenyön jälkeen takaisin Koskiin. Kävimme tutustumassa Tallinnassa Lennusadaman merimuseoon. Mahtava paikka ja kannattaa käydä, jos ei ole ennen vieraillut. Suomesta ei vastaavaa löydä.
KIITOS JOULUNVIETTOON OSALLISTUNEILLE
Siispä joulu on kunnialla ohi. Kinkkukilot pitää seuraavaksi sulattaa pois ja keskittyä Uuden Vuoden tuloon.

![]() |
Joulupöytä odottaa ruokailijoita |
![]() |
Jäähyllä saunasta |
![]() |
Kilteimmät pääsivät pukin polvelle |
Joulutori Tallinnassa Tapanina |
![]() |
Tallinassa näyttää puuliiteri olevan täynnä |
21.12.2014
HYVÄÄ jOULUA LUKIJOILLE
15.12.2014
Joulunviettojärjestelyt valmiina...
Joulukortit on lähetetty ja siivoilut kotona aloitettu.
Jouluun on enää kymmenen yötä. Lähipiirin "plutuunan" joulunviettosuunnitelma on saatu valmiiksi ja muuten on tässä vaiheessa mallia savolainen projekti eli aloittamatta vailla valmis.
Juhlapaikka on varattuna ja hankinnat osallistujille sovitttuna. Uutena kuriositeettina jouluun tuli lisäyksenä päivän mittainen ulkomaanmatka.
Näistä kuvioista ja tunnelmista lisää lähempänä joulua tai viimeistään joulun jälkeen.
Hyvää joulua lukijoille

Hyvää Joulua |
6.12.2014
4.12.2014
Länsi-Suomen reissulla ...
Pitkästä aikaa päätettiin lähteä kahden päivän reissulle sukulaisia tapaamaan Satakunnassa. Harjavallassa vierailtiin Tarjan siskoilla (Hiljalla ja Mimmillä) ja oltiin yötä jälkimmäisen luona. Torstaina suunnattin Porin Pihlavaan Aman ja Kirstin pakeille. Satuttiin paikalle sopivasti, kun Ama pesi autoaan. Autokelit oli tosi kuraiset ja Sitikan pesu (ite pesasin) oli enenmmän kuin tarpeellista. Käväistiin Mäntyluodossa 19. Reijällä syömässä (=Golffareitten ruokapaikka) makoisan bufee lounaan .Kiitokset Amalle. Pihlavan reissulla poikettiin Tarjan vanhimman siskon Hennan luona pikaisesti. Vaihdettiin parit lamput palaneitten tilalle ja avitettiin vanhusta (82 v) päivän asioissa.
Kotimatkalla poikettiin Peipohjassa Kooman hautausmaalla sekä Kauvatsalla hautausmaalla viemässä kynttilöitä ja kukkia läheisten haudoille. Pimeässä oli hiukan vaikeuksia löytää hautapaikkoja ilman valaisinta.
Kotimatka pimeässä mustalla märällä asfaltilla vaati Sitikan välittömän pesun huoltoasemalla.
Reissu tuli heitettyä ja sukulaisia tuli tavattua ja haudoilla käytyä.

Ama-itte |
![]() |
Mäntyluodon merimaisemaa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)