Hae tästä blogista

29.9.2014

Vuosipäivää vietetty ...

65 v tuli eilen täyteen. Plutuuna oli lähes kokonaisuudessa paikalla kakkukahveilla ja taisi siinä mennä muutakin Tarjan laittamaa suolapalaa hammastikuilla lautasilta kera virvokkeiden.

Osallistujat arvasivat tilaisuuden luonteen ja tulivat polkupyörillä paikalle .

Bellan kiveen ajettu potkuri on saatu ehjäksi nokialaisen spesialistin toimesta ja on tekijän mukaan parempi kuin uusi. En ole vielä kokeillut, kun paikalla on kaupasta tilattu uusi ropeli venettä liikuttamassa.



Lämmintä syksyä vaan meille kaikille...


22.9.2014

Karpaloaika on koittanut..

Heippa..

Hausalon karpalot ovat parhaimmillaan ja odottelevat noutajiaan. Tarjan kanssa olemme saaneet kokoon jo 17,5 litraa tätä herkkua. Marjoja on runsaasti ja ovat isokokoisia. Karpaloiden poiminta on siitä huolimatta melkoisen hidasta puuhaa ja vaatii hyvää selkää. Sunnuntaiseen kymmenenlitran keruuseen meiltä kului aikaa neljä tuntia.



Mökille kertyneet kaatopaikkajakeet tuli hoidettua oikeaan osoitteeseen viiikonvaihteessa. 

Sunnuntai taisi olla kesän viimeinen päivä ja syksy näyttää ilmojen puolesta alkaneen kertaheitolla.

Hyvää syksyä sitten vaan kaikille blogini seuraajalle.

Paavo-Waari


12.9.2014

Syksy koittanut mökkielämässä

Valoisa aika on lyhentynyt , mutta onneksi lämmintä riittää edelleen päiväaikaan. Mökin pihasienet ja erityisesti tatit pulpahtelevat pintaan . Kanttarellisato näyttää jäävän vaatimattomaksi (paitsi naapureiden pihoissa, joihin ei sovi kajota).

Puolukat alkavat olla poimimiskypsiä ja uusia marjapaikkoja saarelta on löydetty ihan mukavasti. Kaksi ämpärillistä (10 litraista) on saalista jo kertynyt. 

Täysikuukin pilkahteli viikolla (tosin mökillä se jäi hiukan katveeseen) ja siltä ajalta alla oleva kuva.

Muutama valkoinen puolukka joukossa

Täyden kuun aikaan

Mökkilaivastoa iltaruskossa.

8.9.2014

Sienestystä ja marjastusta Hausalossa

Poikkeuksellinen sienisyksy on meneillään. Kesämökin pihasta on päivittäin ilmestynyt sienikirjasta tunnistettavia tatteja  haperoita ja rouskuja kerättäväksi. Pari pannullista tatteja olen jo syönyt ja karvarouskut sekä haaparouskut on ryöpättynä jääkaapissa ja kohta pakkasessa.

Puolukkasato näytti alkuun heikohkolta lähialueella, mutta reviiriä hiukan laajentamalla entisille marjamaille saatiin kymmenen litraa parissa tunnissa kokoon. Myönnettäköön, että puolukoiden kypsymistä kannattaa vielä ootella viiikon verran ennen metsään menoa. 

Karpaloiden raakileet odottavat vielä rauhassa ensimmäisiä pakkasia ennen keräilyyn pääsyä, mutta tulossa on tänäkin vuonna tätä herkkua poimittavaksi asti.
  Nyt kannattaa mennä sienimetsään ja marjan poimintaan . Hirvikärpäsiäkään ei ollut viikonvaihteessa edes kiusaksi asti meidän marjamailla Hausalon saaressa Pälkäneellä.


Mökkipihan tattien tarkistusta

"Kannattaa kerätä vai tunnettuj sieniä"

Eiköstä näytäkkin herkulliselta?

Hyvästä kuvakulmasta johtuen puolukatkin on kuin pieniä omenoita